Vene ylhäällä

Telakointi onnistui hyvin. Hintaa veneen nostolle ja laskulle tuli 85,-/sivu Cabangan Iate Clubilla. Klubin jäsenet ovat todella ystävällisiä ja päivittäin kyselevät tarvitsemmeko apua tai onko kaikki hyvin. Satamassa on jäseninä useampi sata henkilöä ja työntekijöitä arvioni mukaan 70 henkeä. Keskiviikoiltaisin klubilaisilla on grilli-ilta, joihin meitä vierasveneilijöitäkin usein kutsutaan. Torstaisin on aina regatta-ilta jossa puolisentusinaa lasta purjehtii optimistijollilla kilpaa puolen kilometrin radan. Optimistijollia on nostamassa viisi palkattua työntekijää telakalle. Kilpailun jälkeen tulevat kaikki isät ja äidit purjehdustapaamiseen, joka joskus venähtää aamuyöhön asti. Viikoloppuina on tavalliset viikonloppujuhlat, ainut ilta viikossa on maanantai, jolloin kukaan ei juhli, eikä tee töitäkään.

Veneen korjaukseen löysin todella asiansa osaavia ammattimiehiä. Alussa epäilin heidän taitojaan ja vahdin tarkkaan töiden etenemistä mutta lopputulos oli niin hieno, että huomasin miesten osaavan hommansa. Vaurioiden korjauksessa osasivat hioa, laminoida, käyttää pohjusteita, tehdä gelcoatille tasaisen huomaamattoman pinnan. Hinnoittelu oli noin puolet suomalaisesta työstä. Tarvikkeiden, kuten Sikaflexin, liimojen, venemaalien hankkiminen oli täällä vaikeata. Liiman ostamiseen tarvitsee passin, kun epäilevät ihmisten ostavan sitä huumeena haisteltavaksi.

Brasilialaisten juhlimishaluista huolimatta sain veneen kolmessa viikossa valmiiksi vesillelaskua varten. Vielä olisi hankittava uudet skuuttiköydet, sekä korjattava bimini ja sprayhood, niin vene on valmis purjehdusta varten.

Vene ylhäällä
Vene ylhäällä
Ammattimiehet iloisina työpäivän jälkeen.
Ammattimiehet iloisina työpäivän jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s