Karibianmeri on iso meri. Kyllähän me sen etukäteen tiesimme, mutta sittenkin se yllätti meidät Suomenlahdella huviveneilyyn tottuneet. Tuulet ovat jatkuvasti idästä ja tuulee kovaa. Viime kesänä me opettelevat naiset olimme määränneet tuulellemme nopeusrajoituksen. Yli 8 m/s tuuleen emme keskenämme lähteneet. Karibianmeren tuulet ovat jatkuvasti huomattavasti voimakkaampia: keskimäärin yli 12 m/s ja kovimmillaan jopa 18 m/s. Taitavan kipparin ja koviin tuuliin rakennetun Swanin kanssa saimme nyt kovien tuulten harjoitusta kerrakseen. Aallot ovat mahtavia. Kanaaleissa eli isojen saarten väleissä kovalla tuulella aallon pohjalta ei näy horisonttia. Aallon korkeus on kipparin arvion mukaan 4 – 6 metriä. Keulakansi on veden peitossa. Perään syöksähtää silloin tällöin vettä ehkä puolen kuution pärske kerrallaan. Se kastelee läpimäräksi, mutta helteellä se ei haittaa. Hyvin suolattuina vaatteet eivät kuitenkaan kuivu kunnolla vaan tärkkääntyvät koppuroiksi. Ihan mahtavaa menoa, nopeus vastatuuleen kryssittäessäkin yli 7 solmua. Valitettavasti valokuvia ei voi ottaa tavallisella kameralla suolaveden pärskiessä ennalta arvaamattomasti.

Meritauti ei valitettavasti ollut mukavaa matkaseuraa. Jokainen meistä naisista koki sen. Pahoivointirannekkeet ja -lääkkeet, inkivääri, Kingstownin maustekeksikoppurat, rommi ja angostuura – kaikki konstit tuli kokeiltua. Matkaseurana lentokalat ja delfiinit kuitenkin ihastuttivat lääketokkuraistakin. Kulkemiseen vaikuttaa myös virta. Saarten välissä se saattaa olla jopa 3 solmua. Kävi niinkin, että tovin kuljettuamme totesimme kulkevamme taaksepäin. Ei muuta kuin kone käyntiin ja moottorivoiman avulla selätimme voimakkaan virran.

Navigointi on helppoa Suomenlahteen verrattuna. Iso saari, St. Lucia, veneen itäpuolella ja länsipuolella aava meri. Lähdettäessä seuraavaan saareen kanaalia ylittämään otetaan navigaatorilla suunta. Horisontissa ei näy mitään. Jossain vaiheessa edessä pilkottaa vuori eikä perässä enää näy edellisen saaren vuoria. Upeita aluksia, jos jonkinlaisia.

 Usein ne ovat isoja charter-aluksia, pimeässä juhlavalaistuksella. Pimeys tulee nopeasti, jo ennen kuutta. Usein rantauduimme auringon laskiessa tai tähtitaivaan ja kylänlahden valojen loisteessa.

Satamiin rantaudutaan poijuihin tai ankkurilla. Bequialla Admirality Baylla voi olla jopa sata alusta poijussa tai ankkurissa. Tavallista on että ankkuriköysi sotkeutuu poijun kiinnitysköyteen. Näin kävi Cara Miankin ankkurille. Tarvittiin sukeltaja selvittämään jumi, kun vettä oli 17 metriä syvää.

Satamissa on dinghy-laiturit jollille. Kaiken juomaveden ja ruuan roudaaminen jollalla oli aikaa vievää. Asioiminen ja oleskelu rannalla piti sopia miehistön kesken. Koto-Suomessahan pääsee helposti maihin hyppäämällä veneestä suoraan laiturille tai kalliolle. VHF-puhelimella on Karibialla käyttöä, toisin kuin Suomessa meillä huvipurjehtijoilla. Satamaan saatetaan ottaa yhteyttä VHF:llä. Myös veneeseen voi tilata palveluita VHF:llä , vaikkapa pesulan veneen hakemaan pyykit pestäväksi.Kuumuutta helpottavat nopeat sadekuurot. Marigot Bayn satamassa aurinkokatos suojaa rankkasateelta ja aurinko kuivaa pian sen, minkä tropiikin sade kastelee. Purjehdittaessa sateen mukana tulee myös kovaa tuulta ja näkyvyys heikkenee dramaattisesti.  Keulakannella on ihana loikoilla riippumatossa. Yöunet ulkona keskeytti aina sadekuuro, kova tuuli tai aallokosta johtuva vellova vesi.

Teksti Elina Leppänen kuvat Laura Lettenmeier

Huolimatta siitä, mihin Cara Mian ankkuroimme on ruokahuolto täällä Karibialla aina erittäin sujuvaa! Luonnonsatamissakin kalastajat saapuvat veneen viereen tarjoamaan vastapyydettyjä kaloja ja hummereita edulliseen hintaan.  Kaikki on raikasta ja taatusti tuoretta.

Myös hedelmät, vihannekset ja munat ostetaan suoraan viljelijöiltä. Viljelijät myyvät satoa nästä pienistä kojuista. Erilaiset eksoottiset hedelmät kuten  mangot, ananakset, melonit, limetit, passionhedelmät sekä kookospähkinät kuuluvat karibialaisen keittön perusaineksiin.

Purjehdus Pienillä Antilleilla jatkuu ja Cara Mia purjehtii upeasti!

Tulimme illaksi St Vincentin Young Islandille, jossa sataman ulkopuolella tuli iloinen satamakapteeni meitä vastaan. Hän kertoi saaneensa parikiloisen tonnikalan pyydykseensä ja tarjosi sitä meille illalliseksi. Siinä hetken juteltuamme paljastui myös, että kapteeni on nimeltään Sparrow…kuvitelkaa Kapteeni Sparrow!

Rannassa Sparrow ystävällisesti paikalliseen tapaan fileroi kalan meille. Tonnikala oli mahtavaa, -valmistimme sen veneessä velkualaisen kalastajan Jussi Sallisen tapaan paistettuna.  Herkulliset karibialaiset raaka-aineet kohtasivat suomalaisen keittiön ja lopputulos oli loistoillallinen.

Saarelta toiselle purjehtiessa maahantulomuodollisuudet tulee myös aina hoitaa kuntoon.  Lähdimme St. Vincentin satamasta lentokentälle kaikkien veneen paperien ja passien kanssa hoitamaan maahantulomuodollisuuksia. Bussimatkan piti kestää noin 15 minuuttia…

Pian eteemme kaartoi Toyota Hiece varustettuna viidellä penkkirivillä, joista jokaisessa istui 4-6 henkeä. Nousimme kyytiin ja auto oli täpötäynnä. Bussia kutsuttiin nimellä reggaebussi eli koko matkan reggae soi ja kovaa! Matka kesti aikansa… Mitään keskustelua bussissa oli mahdotonta käydä, joten keskityimme vain nautiskelemaan musiikista ja katselemaan ohikiitäviä maisemia.

Maahantuloselvitykset hoidettuamme huomasimme lentokentän vieressä olevalla parkkipaikalla miehiä, joiden grilleissä paistui kaikkea mahdollista. Valitsimme grillistä hummerit illalliseksi take-awayna mukaan veneeseen vietäväksi.

Pikaiset terveiset Karibian auringon alta! Paljon tekemistä on sisältynyt viimepäiviin ja siksi tämä teksti jää lyhyeksi, sillä lähdön hetki alkaa olla käsillä. Vene on pian lähtövalmis matkalle St Vincent- St Lucia. Pohjoisemmaksi emme mene, sillä  sinne on ennustettu hurrikaania.

Lähtö on aikaisin aamulla, aurinko nousee kuuden aikaan ja yritämme lähteä ennen sitä.  Meillä on edessämme pitkä matka heikohkossa tuulessa ja haluamme ehtiä valoisaan aikaan St Lucialle.

Alla olevat kuvat Cara Miasta lähtövalmiina!

Vaikka matkaa oli suunniteltu pitkään, lähdön hetki tuli silti nopeasti. Vietin mökillämme viimeisen upean viikonlopun ennen matkaa molempien tyttärieni ja vävypoika  -ehdokkaan kanssa. Saunoimme, söimme ja teimme kaikkea sitä, mikä normaaliin suomalaiseen mökkiviikonloppuun kuuluukin. Sunnuntaina iltapäivällä tyttäreni heittivät minut lentokentälle. Halasimme kaikki kolme yhdessä ja itkimme vuolaasti.

Lentokentällä törmäsin sattumalta serkkutyttööni, joka odotteli jatkolentoa Sodankylään. Hän halasi minua hyvästiksi ja tarjosi lähtömaljan suuren matkan kunniaksi.
 Taakseni jäi kotimaa, perhe, ystävät ja kaikki tuttu. Edessä häämötti unelmani, mutta millä hinnalla? 35 Tuntia kestävän lentomatkan aikana Karibialle kävin läpi paljon ristiriitaisia ajatuksia. Hain vikaa itsestäni…eikö hyvän isän kuuluisi olla siellä, missä rakkaatkin ovat? Olenko nyt hylkäämässä kaiken?
No…päätös on tehty ja nyt olen vihdoin matkalla kohti suurta matkaa.

Cara Mia odottaa minua Bridgetownissa, St. Vincentin saarella, josta purjehdus alkaa.

– Markku