Olin tullut Uruguayhin tietämättä maasta muuta kuin sen, että vaatimaton presidentti lahjoittaa palkastaan 90% köyhille. Aikoinani kuultuani presidentistä totesin itselleni, että tuonne haluan mennä. La Paloma oli Naantalin keskustan kokoinen kaupunki. Suurin muutos Brasilian jälkeen oli ihmisten rehellisyys. Autot olivat lukitsematta, taloja ei ympäröity piikkilangalla, tai muureilla, vartiointia ei näkynyt, enkä missään tilanteessa tuntenut itseäni uhatuksi. Hinnat ravintoloissa putosivat puoleen ja ihmiset osasivat puhua ymmärrettäviä kieliä. Kadulla kävellessä oli tapana tervehtiä vastaantulijoita. Satamassa tutustuin sveitsiläispariskuntaan Anjaan ja Thomakseen. Olin kuullut jo pari kuukautta aikaisemmin, että heillä on samanlainen suunnitelma kuin minulla. Heidän teräs Colin Archer veneensä oli todella mukava lämpimän ajohytin kanssa. Vietin kaupungissa viisi päivää odotellessani kylmien lounaistuulien loppumista.
Anjan ja Thomaksen Colin Archer-tyyppinen RobustaEi tullut junaa Paloman asemalle…… eikä La Paloman tyttökään ilmeestä päätellen kiinnostunut.Keskustassa oli rauhallista.
Kerrottu oli, että Uruguayssa byrokratia olisi todella valtavaa. La Paloman satamassa pääsin kuitenkin helpolla. Ajaessani sisään oli tuulta runsaasti noin 18 metriä sekunnissa ja miltei keskiyö. Poijuun kiinnittyminen tuntui mahdottomalta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ajaa betonilaiturin suojan puolelle kylkikiinnitykseen. Fendarit ja kiinnitysköydet valmiiksi paikoilleen satama-altaassa ja vauhdilla parkkiin. Paikalle ajamisen piti onnistua nopeasti ja yhdellä kerralla, koska kova sivutuuli painoi venettä naapuriveneitä päin. Laiturilla seisoi kuusi miestä katsomassa tuloani. Ajoin veneen paikalleen, heitin veneen kyljessä olevan kiinnitysköyden miehille, jotka kiinnittivät sen ammattimaisesti pollariin minun samalla vetäen venettä vinssillä kohti laituria. Miehet huusivat tuulen läpi puhunko espanjaa, vastasin vähän puhuvani, johon miehet kertoivat myös osaavansa englantia. Tämä oli uutta kuuden Brasiliassa vietetyn kuukauden jälkeen. Miehet olivat argentiinalaisia purjehtijoita. Yksi miehistä neuvoi ottamaan veneen paperit ja passin mukaan ja lähti kanssani merivartioston toimistoon tulkiksi. Paperiasiat hoidimme puolessa tunnissa. Argentiinalaiset kutsuivat minut veneeseensä illalliselle ja maistamaan argentiinalaista viiniä. Otin kutsun vastaan, vietin heidän kanssaan mukavan illan, jonka jälkeen uni maistuikin Cara Mian lämpöisessä keulapunkassa.
Argentiinalaisten vieraana keskiyön lounaalla.
Kaksi suomalaiskaunotarta Cara Mia ja Suomessa valmistettu Nauticat 44, joka Rio Platan lahdella myrskyssä menetti mastonsa.La Paloman satama.
Merelle lähtöä edelsi aina pitkä valmistautuminen. Tyypillistä oli, että tuulet vaihtuivat kolmen päivän välein vastatuuliksi ja myötätuuliksi. Vastatuulet odoteltiin satamassa ja myötätuulella mentiin kovaa. Kelin muuttuessa kovemmaksi ei ulos yleensä menty kastumaan, vaan pysyttiin sisätiloissa ja tilannetta seurattiin mittareista. Kerran myötäisessä myrskyssä, kun purjeena oli ainoastaan melkein pohjaan reivattu keulapurje, nousi nopeus hetkeksi 13,4 solmuun. Mitään ei hajonnut, eikä uutta ihmeellistä tapahtunut. Valaat, delfiinit, kuutamot, fosforiplanktonit ym on jo kerrottu.
Olen nyt häipymässä Brasiliasta, niin on aika muistella Brasiliaa.
Brasilia on meille suomalaisille täysin muu maailma, käsittämätön utopia. Monesti vertasin Brasiliaa Venäjään. Brasilia on asukasluvultaan vähän Venäjää isompi, pinta-alaltaan pienempi. Siellä ei osata vieraita kieliä, bruttokansantuote on Venäjän tasolla (tai vähän korkeampi). Brasilialaisetkin kertovat olevansa luonnonrikkauksien osalta maailman rikkain ja öljynporauslauttoja merellä olikin sadoittain. Erojakin on: brasilialaiset eivät kuvittele olevansa suurvalta eivätkä näe muuta maailmaa turvallisuusuhkana, vaan elävät sovussa naapureiden kanssa. En voisi kuvitella brasilialaisten lähtevän pommituslennoille Syyriaan tai muihinkaan maihin.
Byrokratia on maassa meille suomalaisille valtava hankaluus. Esimerkkejä löytyy jatkuvasti, mutta kerron esimerkin räikeimmästä. Halusin ostaa veneeseen lämminilmapuhaltimen, samanlaisen kuin millä Suomessa lämmitetään esimerkiksi autoja, kesämökilläkin minulla on sellainen. Kauppa oli hyvin varustettu, siellä oli betonimyllyjä, moottorisahoja, aggregaatteja ja kaikkea mielenkiintoista. Halusin kierrellä siellä rauhassa, mutta se ei onnistunut. Kauppaan tullessani ovella virkailija kysyi mitä haluan. Lämminilmapuhallin, selvä! Hän vei minut lämminilmapuhallinosastolle. Odottelimme siellä hetken, kunnes myyjä esitteli laitetta: siis jo toinen henkilö. Sanoin ostavani laitteen, silloin lähdettiin tiskille täyttämään papereita. Tietoja kyseltiin, passin numeroa, nimeä, osoitetta jne… Välillä puhelu pomolle ja homma eteni. Lämmityslaitteen vei samaan aikaan henkilö nro kolme. Sitten jonottamaan kassalle, jossa maksun 30 euroa otti vastaan henkilö nro neljä. Maksun jälkeen lähdin kuitin kanssa varastoon jonottamaan. Siellä virkailija (hlö nro viisi) haki laitteen ja toi sen tiskille. Tämän jälkeen hlö nro kuusi otti laitteen ja menimme yhdessä koekäyttämään sitä. Kaikki toimi, piti vielä odottaa, että se pakattaisiin, jonka jälkeen sain laitteen itselleni. Osto vei aikaa melkein tunnin.
Sitten on paljon kivoja asioita. Kiloravintolat, joissa ruoka haetaan seisovasta pöydästä. Jos et syö paljoa, etkä halua maksaa täyttä hintaa, ruoka punnitaan ja maksat vain ottamasi. Ravintoloissa on usein annoksia jotka ovat tarkoitettu useammalle henkilöille. Olut tuodaan pöytään kuuden desin pullossa, pakattuna muovikuoreen, jossa säilyy kylmänä. Koko pöytä ottaa yhden pullon, kun olut on loppu ja halutaan uusi pullo, otetaan pullo kuoresta jolloin tarjoilija näkee tuoda uuden pullon. Tyhjä pullo laitetaan pöydän alle ja laskua tilattaessa tulee tarjoilija laskemaan pöydän alla olevat pullot.
Ihmiset Brasiliassa ovat todella ystävällisiä, auttavaisia, hyväkäytöksisiä, mutta yksi erikoinen piirre niissä on. Heillä on tapana sanoa asioita vain miellyttääkseen toista. Saatetaan sopia jokin asia, vain siksi, että toinen sitä haluaa, sitten seuraavana päivänä ei kuitenkaan tehdä sovitulla tavalla.
Paljon muitakin juttuja voisin kertoa, mutta silloin ei kukaan jaksaisi kaikkea lukea.
Brasilialaistoimistossa byrokratian hampaissa.Recifen yhdessä faveloista nauttimassa tuttavaperheen vieraanvaraisuudesta.Brasiliassa kaikki kalastajakylät ovat erilaisia. Tässä yksi niistä.
Brasilialaisissa kaupungeissa maalataan talot usein kirkkailla väreillä.
Oluet juodaan yhteisestä pullosta joka on muovikuoressa.Kalaa syödään paljon
Tykkiasemia RiossaBrasilialainen luonto on rehevää ja kaunista.
caramiamaailmanympari.net 