Laite on korjattava ennen matkan jatkumista. Heti maanantaiksi sain tilattua osaavan tuntuiset sähkömiehet. Miehille sähkölaitteet olivat selvästi tuttuja ja luotin heti heidän ammattitaitoonsa. He irrottivat osia, veivät niitä mennessään elektroniikan asiantuntijoille, ensimmäiseltä ei apuja löytynyt, eikä toiselta. Loppuarvio oli, että osat ovat korjauskelvottomia. Pitää saada uusia, mutta niitä ei ole myytävänä, vaan koko laitteisto on vaihdettava… hinta 4000,- USD. Korjausaikaa eivät osanneet arvioida, koska uusi sarja saattaa seistä tullissa kuukausia… KUUKAUSIA! Hitto.

Minulla on tännekin kolmen kuukauden viisumi menossa umpeen, eikä ainakaan veneelle pysty uutta saamaan. Otin yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tuttuihin ja Suomesta löytyikin kaverini, jolta saan lainaksi kaikki rikkinäiset osat, kunhan saan niille kuljetuksen jostain. Niillä osilla saan veneen väliaikaisesti korjattua. Rahtina osia ei voi lähettää, koska tullimuodollisuudet Argentiinaan ovat hirveät. Suurlähetystöstä löytyikin Sara, jonka isä oli tulossa seuraavalla viikolla Buenos Airesiin. Saraa ei paljon tarvinnut suostutella, kun hän ymmärsi tilanteen heti – Sara on itsekin purjehtija. Seuraava viikko ja joulu lähestyivät. Lähdin bussilla viiden tunnin matkalle kohti Buenos Airesia. Vietin kaupungissa muutaman ylimääräisen päivän tavaten kavereitani ja hankkien muita varaosia, joita Buenos Airesin jälkeen ei puoleen vuoteen saa mistään. Osat saatuani, takaisin 5 tuntia bussilla kohti Mar Del Plataa, jonne seuraavaksi aamuksi tilatut sähkömiehet laittoivat laitteen muutamassa tunnissa kuntoon jouluaattoaamuna. Sitten alkoikin joulun vietto mukavalla mielellä.

Vihdoin oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Olin viimeistä iltaa ystävieni kanssa ja pääsin nukkumaan vasta puoli kolmelta. Laitoin herätyksen kahden ja puolen tunnin päähän kello viideksi. Aamulla heräsinkin ennen aurinkoa, keitin kahvit ja lähdin merelle.

Ensimmäisenä olikin jokiajelua tyynessä säässä. Aurinko noustuaan lämmitti mukavasti, eteneminen oli verkkaista, koska olin valinnut lähtöajan nousuveden mukaan, jolloin virta kääntyi vasta kun olin korkeimmassa kääntöpisteessä. Korkeimmassa kohdassa sitten purjeet ylös ja myötävirrassa ilman konetta seitsemää solmua, vaikka tuulta oli vain neljä metriä sekunnissa. Jokivesi oli väriltään ja koostumukseltaan kuin kaakao, mutta päätin olla kuitenkin maistamatta, koska veden haju ei tukenut kaakaoteoriaa, pikemminkin mutateoriaa. Purjehdus eteni hyvin koko päivän ja illan, mutta yöllä tuuli tyyntyi muutamaksi tunniksi vaihtaen samalla suuntaansa satakahdeksankymmentä astetta.

Aamulla auringon noustessa oli veden väri jo vaihtunut kauniin siniseksi. Tuuli vaihteli taas koko päivän, joka teki tuuliperäsimen käytön mahdottomaksi. Yöllä tuuli nousi myrskyksi, otin isonpurjeen alas ja jatkoin pelkällä keulapurjeella. Aallokko nousi niin suureksi, että oli taas parempi pysyä sisällä.

Salamointi jatkui monta tuntia, silloin se tapahtui, autopilotti hajosi. Tiesin mitä se tarkoittaa: käsiohjausta koko loppumatkan. Aamuyöllä tuuli muuttui mukavaksi sivutuuleksi, jolloin pystyin trimmaamaan veneen muutamaksi minuutiksi kulkemaan itsekseen. Keittelin siinä mate-juoman itselleni, joka on kuulemma tehty kokapuun lehdistä. Juoma piristikin, niin, ettei nukkumisesta sitten satamassa meinannut tulla mitään. Aamuyöllä kello neljä oli Cara Mia kiinnitetty Mar del Platan satama-altaan poijuun. Otin siinä vielä hamnsuupit ihaillen auringonnousua ennen nukkumaanmenoa.