Käärme paratiisissa

Ilha Grandella on todella hyviä patikointimahdollisuuksia, joten minäkin päätin kuntoilla. Valitsin kahdeksan kilometrin rengasmatkan, ettei tarvitse palailla takaisin samaa tietä. Polku vei ensin rantaa pitkin pieneen kylään, josta polku kääntyi sisämaahan, vuorille. Parin tunnin patikoinnin jälkeen näin paljon viidakon eläimiä, kuten apinan näköisiä kiipeilijöitä. Yritin samalla tähyillä josko viidakon siimeksessä näkyisi alkuasukasheimoja, jotka eivät valkoista miestä ole ennen nähneet, mutta hyvin osasivat piiloutua katseiltani. Matka tuntui pidemmältä, kuin olin arvioinut ja kellosta katsoen totesin muutaman tunnin kuluttua olevan pimeää, joten päätin palata takaisin. Viitisenkymmentä metriä käveltyäni oli polun reunalla parimetrinen käärme, väriltään pikimusta ja paljon keltaisia pilkkuja. Käärmeen ohi en suostunut kävelemään vaan ripeästi jatkoinkin matkaa alkuperäiseen suuntaan. Tunnin kuluttua tuli vastaan pikku kylä, jossa oli viisi kapakkaa ja kirkko. Istahdin sinne baariin, tilasin syötävää ja juotavaa, sekä kerroin ihmisille ongelmastani paluun suhteen. Nopeasti löytyikin kaveri, joka nopealla moottoriveneellä heitti minut Cara Mian luokse. Veneellä pahimmasta järkytyksestä selvittyäni päätin, etten ikinä enää lähde noin kauaksi sisämaahan.

Ensin kylän läpi sisämaahan
Ensin kylän läpi sisämaahan
Tie vei banaaniviljelmien läpi
Tie vei banaaniviljelmien läpi
Kylän maisemia
Kylän maisemia
Ensin polkua pitkin vuorelle
Ensin polkua pitkin vuorelle

Vuorella oli näitä apinannäköisiä eläimiä
Vuorella oli näitä apinannäköisiä eläimiä

Vuoren toiselta puolen löytyi asumaton merenlahti
Vuoren toiselta puolen löytyi asumaton merenlahti

Japarizin kylä, josta minut taksivene vei takaisin veneelle
Japarizin kylä, josta taksivene vei minut takaisin veneelle

Veneelle selvittyäni tutkin kartasta uskomatonta viidakkoseikkailuani ja totesin matkaakin tulleen yli kilometrin!
Veneelle selvittyäni tutkin kartasta uskomatonta viidakkoseikkailuani ja totesin matkaakin tulleen yli kilometrin!

Paratiisi toisensa perään

Ilha Grande on nyt osoittautunut todelliseksi paratiisiksi. Olin viikon saaren pääsatamassa, josta löytyy muutama elintarvikekauppa, ravintoloita ja yhteysaluslaituri. Valtameren maininki pääsi keikuttamaan venettä yhteysalusten aaltojen kanssa, joten veneessä ei aina ollut rauhallista. Viikon kuluttua päätin jatkaa matkaa siirtymällä tunnin matkan päähän todella suojaiselle lahdelle. Lahti osoittautui paratiisiksi. Rannalla on muutama talo, joissa asuu todella mukavia ihmisiä. Mauro-niminen asentaja vielä kertaalleen huolsi perämoottorin ja muutkin ihmiset olivat todella vieraanvaraisia. Satamassa on muutama kapakka, muttei mitään muita palveluja, ei kauppoja. Lahti on halkaisijaltaan noin puoli kilometriä ja kulkuaukko lahdelle parisataa metriä, muodostaen vielä s-mutkan, joten maininki ei tänne pääse. Vesi on kristallinkirkasta ja lämmintä, joten Rion jälkeen on mukava taas uida. Lämpötilat ovat nousseet lähelle neljääkymmentä, onneksi öisin on viileämpää. Täytyy lähiaikoina jatkaa matkaa kohti etelää, jossa ei kuumuus niin haittaa.

Saarella ei ole autoja, joten kylän pääkatu on kapea ja hiljainen.
Saarella ei ole autoja, joten kylän pääkatu on kapea ja hiljainen.
Cara Mia ankkuroitua lahdelle.
Cara Mia ankkuroitua lahdelle.
Rannalla oli yhdestä puusta koverrettu ruuhi.
Rannalla oli yhdestä puusta koverrettu ruuhi.
Lahdella oli kalastajien aluksia
Lahdella oli kalastajien aluksia
Rannalla pääkadun varressa kalastajat asuivat
Rannalla pääkadun varressa kalastajat asuivat
Kylää vartioi jalorotuinen koira.
Kylää vartioi jalorotuinen koira.
Aika iso remontti meneillään.
Aika iso remontti meneillään.

Öiset myrskyt Ilha Grandella

Olin tyynellä lahdella ankkurissa ja menin illalla nukkumaan. Yöllä kello viisi heräsin kun vene kallisteli ja ulkona pressut paukkuivat. Arvasin, ettei kaikki ollut hyvin, käynnistin sisällä mittarit ja syöksyin ulos moottoria käynnistämään. Pilkkopimeässä pystyi sijainnin arvioimaan rannan valojen perusteella, mutta liikkeen arvioiminen oli hankalaa.

Tässä mittaritietoa: tuulen nopeus 28 metriä sekunnissa ja nopeus kylki edellä 1,8 solmua, eli ankkuri oli pettänyt. Samalla huomasin, että veneen kyljelle nostettu kumivene oli kaatunut, moottori irronnut perälaudasta ja oli mahdollisesti meren pohjassa. Nopeasti kumivene pystyyn ja muistin lukinneeni moottorin vaijerilla varkaiden varalle. Vaijerista nostamalla sain moottorin kannelle, tietysti täysin merivedessä uitettuna.

Seuraavaksi Cara Mian pelastaminen ja ankkurin nosto. Rekaavan veneen ankkurin nosto on todella hankalaa, kun ankkuri kuitenkin pitää jonkin verran, mutta Cara Mian isoilla 55 vinsseillä homma jotenkin sujui kun moottorilla yritin ensin ajaa ankkurin yläpuolelle ja sillä tavoin löysätä ankkuriköyttä. Aallot löivät keulasta koko veneen yli ja oli edelleen pilkkopimeää, eikä tuulen voimakkuuden takia edes kuullut mitään. Ankkurin nosto näin vei kaiken kaikkiaan aikaa puolitoista tuntia, jonka jälkeen oli jokaikinen lihas maitohapoilla. Valoisa alkoi samaan aikaan, kun ankkuri nousi, paljastaen ankkurin rekauksen todellisen syyn. Vanha kalaverkko oli kietoutunut ankkurin ympärille, tehden siitä ison mytyn, joka ei taatusti tartu merenpohjaan. Nopeasti Quadeloupelta ostetulla sahalaitaisella kalastusveitsellä verkko palasiksi, uudestaan ankkurointi ja perämoottorin kuivaus sekä puhdistusoperaatio. Moottori oli huollettava heti, ennen kuin merivesi tekee siihen vahinkoja. Tunnin kuluttua sainkin moottorin käyntiin ja lyhyet päiväunet kaiken lopuksi.

Kuvassa karttaplotterin muistiin jäänyttä reittitietoa. Musta suora viiva, jossa 90 asteen mutka, on saapumiseni lahdelle. Keskellä kuvaa olevat mustat sykkyrät ovat reittiäni yöllä tapellessani ankkurin noston kanssa. Tuuli tuli suoraan etelästä, vuorten ylitse, mutta lyhyellä matkalla aallokko ehti nousta niin suureksi, että aallot löivät veneen yli.

Lähtö Riosta – Ilha Grande

Riossa tuli vietettyä tasan kuukausi, joten matkan oli jatkuttava, vaikka olinkin ihastunut kaupunkiin. Tavoite oli päästä yhdessä päivässä 60 meripeninkulman matka Ilha Granden saarelle. Herätys aamulla kello neljä, aamukahvit ja koneella ulos kello viisi. Oli vielä pilkkopimeää, vähän utuistakin, täysin tyyntä, valaistut Cristo-patsas ja Sokeritoppavuori näyttivät salaperäisen kauniilta, melkein aavemaisilta lähtiessäni. Pian alkoi aurinko nousemaan ja tuuli virisi suoraan takaa, joten suurin mahdollinen keulapurje eteen myötätuulessa kohti maalia. Melko pian selvisi, ettei näin hiljaisella tuulella pääse valoisaan aikaan perille, eli ankkuroitumaan joutuu pilkkopimeässä – homma jota vihaan. Peli oli kuitenkin pelattava niillä korteilla mitä oli ja saapuminen Ilha Grandelle tapahtuikin seitsemältä illalla. Ankkuri pohjaan ja nukkumaan.

Aamulla herätessäni ihailin saaren kaunista luontoa ja rauhallisuutta. Rannassa oli pieni kylä, jonka ympärillä lyhyitä hiekkarantoja. Ihmisiä ei paljoakaan, joka Rion vilinän jälkeen tuntui mukavalta. Saari oli muutamaa kylää ja muutamia taloja lukuunottamatta harvaan asuttu, ehkä jopa autio olisi parempi ilmaus. Sää oli suomalaisittain mukava, päivisin 25 ja öisin 20 plussaa. Sadekuuroja toisinaan, joten päätin heti jäädä tänne useammaksi päiväksi.

Näkymä veneestä Ilha Granden rantaan
Näkymä veneestä Ilha Granden rantaan
Vuoressa erikoinen muoto
Vuoressa erikoinen muoto