Moorea

Olin viettänyt puolitoista kuukautta Tahitilla, turistirysässä. Yleensä ihmiset tulevat Tahitille muutamaksi päiväksi jatkaakseen matkaansa johonkin ympärillä olevaan paratiisisaareen. Minulla aika meni sairaudesta toipumiseen ja veneen huoltoon. Nyt oli aika jatkaa matkaa ja nauttia. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin Moorean. Ankkuroiduimme kauniin valkoista hiekkaa olevan rannan eteen muutaman muun veneen lailla. Vesi oli kauniin turkoosia ja 27-asteista. Oli hienoa seurata miten puolisen tusinaa kottikärryn kokoista rauskua ui veneen alla. Ranta oli melkein autio, lukuunottamatta muutamaa alkuasukasryhmää. Uimme, snorklasimme ja keräsimme puista tuoreita hedelmiä kypsymään Cara Mian biminiverkkoon.

Moorealla ryhmästämme poistui Tahitilta mukaan tullut ranskalainen Claire-Marie. Eron hetki oli hyvin haikea ja tunteellinen. Claire-Marie lähti liftaamalla kohti satamaa, josta laivalla takaisin Papeeteen.

Moorealta jatkamme matkaamme kohti Huahinea. Matka on noin 80 meripeninkulmaa. Lähdemme yötä kohti merelle tarkoituksena olla aamuvarhaisella perillä. Meille on luvassa hyvää sivutuulta.

531
Matkalla Moorealle

532533534535536537538539531053115312531353165317