Thaimaan Puketista Intian Kochiin 1500 mpk.

Heräsimme aamulla auringonnousun aikaan. Aamiaisen jälkeen aloitimme lähtövalmistelut ja klo 08.00 nostimme ankkurin vuoroveden käännyttyä myötäiseksi. Nyt ajamme satamasta moottorilla ulos mutkittelevaa reittiä ja klo 11.00 aikoihin nostamme purjeet. Sitten meneekin kaksi viikkoa, ennen kuin minusta kuuluu mitään.

Haluan kiittää blogini lukijoita mukavista viesteistä ja positiivisistä palautteista, ne innostavat minua tähän kirjoitus hommaan. Minulle voitte kirjoittaa s-postiini markku.lehtinen@luukku.com tai tänne blogiin.

Moottorilla mutkittelevaa reittiä ulos. Torresin salmen jälkeen ei kalaa olla saatu, koska uisteleminen oli mahdotonta muoviroskan takia. Jaavan meri oli Tyynenmeren meristä kaikkein paskaisin.

Matkapurjeveneen kansi näyttää tältä. Varapolttoainetta satoja litroja.

Aamun maisemia.

Kohti Intiaa

Kymmenen päivää sitten kului Phuketissa venettä korjaten. AIS laitteen vika oli hyvin pieni, kaapeli sisältä poikki, eli ulos ei havaittavaa vikaa. Vika löytyi kokeilemalla joka paikkaan uusia osia. AIS:n tehtävä on lähettää signaaleja ympärillä oleville aluksille, jotta ne näkisivät meidät laitteillaan. Valitettavasti nykyään harvassa laivassa tähystystä valtamerellä tehdään ihmis-silmin vaan homman hoitaa laitteet. Punaisella merellä on niin vilkas liikenne, että oman turvallisuutemme takia on laite välttämätön. Arvioimme, että Phuket on korjauksiin matkan paras paikka.

Myös vessa hajosi kertaalleen pikkukalan uidessa huuhteluputkesta sisään.

Murhettakin koimme kun paikallisen nuorukaisen hukkunut ruumis löytyi veneemme vierestä. Olin silloin asioilla kaupungilla, joten en joutunut itse kohtaamaan tilannetta, vaan muut venessä olijat hinasivat ruumiin laiturille, jossa poliisit ja pelastusväki olivat vastassa. Ankkuripaikaltamme rantaan on kolmisensataa metriä. Rankan päivän jälkeen otimme illalla veneessä muutaman neuvoa-antavan samalla keskustellen päivän kokemuksesta ja kokemus olikin järkyttänyt kaikkia ja jättää varmaankin sisällemme arven.

Huomenna aamulla sitten matkamme jatkuu, jos kaikki menee hyvin. Nämä odottamattomat aikatauluviivytykset ovat normaaleja matkapurjehduksessa. Nyt selvittiin kymmenellä päivällä, joskus voi viedä kuukausia. Joka ei tätä matkapurjehduksessa hyväksy, tehköön jotain muuta.

Koko kymmenen päivän ajan luulimme aina seuraavana päivänä pääsevämme matkaan. Viimeisen illan juhlia siis vietimme kymmenen kertaa peräkkäin.

Aikaisemmin olen ilmoittanut läheisilleni satelliittipuhelimella sijaintini pari kertaa viikossa, nyt ei se ole mahdollista, koska Intian vesillä on satelliittipuhelimen käyttö kielletty, joten viimeinen yhteys Andamaaneilla ja seuraava Intian Kochissa.

Tuosta paikallisen veneen kohdalta nuorukaisen ruumis löytyi. Kuvan otin seuraavana aamuna auringon-nousun aikaan.

Ilta-aurinko kuivattaa pyykkimme tunnissa viimeisenä iltana Yacht Havenin satamassa.

Matkaanlähtö ei onnistunut kuten Samoalla

Matkapurjehduksen arki alkoi heti. Merelle lähtöä valmistellessamme huomasimme, ettei veneen lähettävä AIS toiminutkaan. Laitteen tarkoituksenahan on antaa sijaintitietomme lähellä oleville laivoille näkyvyyden ollessa heikko, esimerkiksi sumun, sateen tai hiekkamyrskyn takia. Punaisella merellä on todella vilkas laivaliikenne ja hiekkamyrskyt mahdollisia, joten päätimme lähteä vasta laitteen korjattuamme. Kaksi päivää yritimme saada itse hommaa tehtyä, koska oli viikonloppu, mutta sunnuntaina totesimme, että ammattimiestä tarvitaan. Hankaluutena on, että meillä on jo passeissa leimat, että olemme poistuneet maasta.

Satamassa oli myös muita veneitä, kuten Välimereltä tuttuni Titania. Veneessä oli kuusi veden päällä olevaa kerrosta ja pituuttakin 73 metriä. Veneen voi vuokrata, eikä viikkohinta ole kuin vaivaiset 600 000,-. Hinta saattaa ensin tuntua kalliilta, mutta veneeseen mahtuu 12 henkeä ja hinnan jaon jälkeen on maksu 50 000,-/ henki ja se sisältää juomat. Myös Suomessa valmistettuja veneitä löysin 4kpl.

Titania 600 000,-/ viikko

Swan 83

100 jalkaisia veneitä rivissä, kuin köyhän talon porsaat.

Targa 42

Matka jatkuu taas melkein kahden vuoden tauon jälkeen, ensin Phuketista kohti Intiaa.

Tauon aikana vietin paljon aikaa tyttärieni ja ystävieni kanssa. Kuivalla maalla olo tuntui jatkuvalta kiireeltä. Tuntui, että olisi sopeutumisvaikeuksia. Kun vihdoin tarjottiin tilaisuutta lähteä purjehtimaan reissu loppuun, oli päätöksen teko todella helppo.

Lähtövalmistelut olivat myös todella helpot. Asunto vuokralle ja raha-asiat sellaisiksi, että pystyn netissä hoitamaan kaiken. Matkalaukullinen kamaa ja menoksi. Sain vielä sukulaislääkäriltä ohjeita lääkkeiden hankintaan, ettei Tyynenmeren omituinen tauti toistuisi. Ennen lähtöä tein vielä kuukauden reissun Kolumbiaan, joten rusketuskin oli valmiina. Lähtöpäivänä oli sää kotonani Tammisaaressa talvinen ja kylmä.

Phuketissa alkoi purjehdusvalmistelut. Ensin bunkrattiin vene täyteen parissa päivässä ja viimeiseksi vuokra-autolla hoitamaan lähtömuodollisuudet parin tunnin matkan päähän. Thaimaassa jouduimme käymään viidessä eri toimistossa, mutta ne olivat kaikki vierekkäin ja homma hoitui alle tunnissa.

Nyt on kaikki valmista starttia varten. Matka Intian Kochiin vie reilut pari viikkoa ja matkaa kertyy noin 1500 mpk, eli 2500 km. Sääennusteet lupaavat sivumyötäistä 5-10m/sek.

Satamamme Phuketissa

Näkymä koti-ikkunastani lähtöaamuna.

Uutisia

Matka jatkuu, mutta vene vaihtuu. Jatkan blogin kirjoittamista tammikuussa. Minulle tarjoutui mahdollisuus matkan jatkamiseksi ja maapallonkierron loppuunsaattamiseksi toisella veneellä Thaimaan Phuketista kotiin Suomeen.

Minua on pyydetty pitämään kaikille blogin lukijoille, ystäville ja mukana purjehtineille isot paluujuhlat. Juhlien ajankohta ja paikka ilmoitetaan myöhemmin, kunhan matka ensin jatkuu.

Reittisuunnitelmakin on vielä avoin, johtuen Somalian ja Jemenin pahoista merirosvo-ongelmista. Otan vastaan palautetta mielellään vaikka sähköpostiosoitteeseeni: markku.lehtinen@luukku.com

Hyvästit Cara Mialle

Olen keskeyttänyt blogin pidon, koska minua on pyydetty kirjoittamaan reissustani kirja. Kirjassani tulen kertomaan Jaavanmeren ukkosmyrskyistä, Malakansalmen merirosvoepisodista, ongelmista vakuutusyhtiön kanssa, sopimuksesta, kuinka vene tuli minun käyttööni sekä monista muista tapahtumista.

Purjehdusmatka on nyt osaltani ohi, koska omistajat halusivat irtisanoa sopimuksemme. Cara Mia jäi Malesiaan.

Purje-lehti aloittaa juttusarjan purjehdusreissustani. Toimituksesta luvattiin kestotilaajille, jotka ovat blogini lukijoita, jokin tilaajalahja, jos tilaukseen laittaa maininnan blogistani. Kirjoittakaa lisätiedot-kenttään koodi Cara Mia. Kestotilauksen vuosihinta on 32,90 €.

Kiitokset kaikille blogin seuraajille ja minua matkalla kannustaneille ihmisille. Minulle tuli sähköpostiin satoja kannustuksia tuntemattomilta ihmisiltä ja blogissa oli ennätysvuonna, 2016, melkein 50 000 kävijää.

 

Kiitos vielä kaikille,

Markku Lehtinen

Viirimme Cap Hornin Puerto Natalesissa
Cara Mia Tahitilla, kannella kolumbialainen Johann
Chilen hevospaimen
Hyvästit Cara Mialle Malesiassa
Apin skootterivuokraamo Pulau Baweanilla Jaavanmerellä
Pingviinejä
Puerto Edenin satamaa Cap Hornin vesillä. Kylä on yksi maailman eristyneimmistä.
Cristo-patsas Sokeritoppavuorelta katsottuna
Lähtö Brasilian Ilha Grandelta
Kalansaalis Atlantilla
Tatuointi Cap Hornin kierroksen jälkeen

 

Espiritu Santosilta Timorin Kupangiin

Pääsimme viimein lähtemään matkaan. Viimeisenä iltana pidimme pienet uima-allasjuhlat drinkkeineen. Juhlien jälkeen ravintolassa vielä tuhti liha-annos ja päälle suihku, niin edessä olevan pitkän merimatkan pystyi aloittamaan puhtaana ja ravittuna, kuin pienet porsaat.

Matka alkoi kahden saaren, Espiritu Santosin ja pienemmän Aoren välisessä salmessa. Salmessa seurailimme rannalla olevia kookosviljelmiä. Muuten rannat olivat melkein asumattomia muutamaa pientä mökkiä lukuunottamatta. Salmen jälkeen otimmekin suunnan pasaatituulen kuljettamana kohti länttä. Aurinko nousee tuolla aina suoraan idästä eli takaatamme ja laskee suoran länteen eli suoraan eteen. Auringon laskun aikaan jäi Espiritu Santo viimein näkymättömiin jättäen sydämiimme lämpöisen muiston sen uskomattoman ystävällisistä ihmisistä ja lämpöisestä ilmapiiristä. Vanuatu eroaa aikaisemmista saarista siinä, ettei se ole kenenkään suurvallan siirtomaa, vaan on itsenäinen. Tämä saa aikaan, ettei emämaa elätä, vaan selviytyäkseen on tehtävä töitä, tuotettava tuotteita. Vanuatu tuottaakin kopraa vientiin asti.

Matka oli pitkä, kestoltaan neljä viikkoa. Ensimmäisen kahden viikon aikana emme nähneet merkkejä ihmisistä. Ei roskia meressä, laivoja, lentokoneita, ei mitään muuhun maailmaan viittaavaa. Pidin perheeseeni yhteyttä pari kertaa viikossa satelliittipuhelimella, jolloin nopeasti vaihdoimme kuulumiset. Kalaakin saimme usein. Kerran päivässä kuorin muutaman kookospähkinän förstin raastaessa sen lihan silpuksi, jolloin sain puristettua siitä kookosmaidon talteen. Herkullisempaa ja ravitsevampaa juomaa en muista saaneeni.

Vihdoin Torresin salmeen päästyämme alkoi tapahtua. Torresin salmi on matala, vaikeakulkuinen, kovia virtauksia täynnä oleva alue, joka suuren valliriutan suojaamana on kuitenkin tyynehkö vesialue. Joka päivä neljän päivän ajan Australian merivartioston lentokone tuli yläpuolellemme, ottivat radiopuhelimella yhteyden, pyysivät veneen tiedot ja muistuttivat, ettei meillä ole asiaa mihinkään Australian satamaan.

Torresin salmen jälkeen vielä kymmenen päivän purjehdus Kupangiin samaan satamaan, johon HMS Boyntyn kapinallisten syrjäyttämä kapteeni William Blight saapui Tahitilta 1787.

Kokonaisuutena matka meni hyvin. Väsymyksestä huolimatta oli tunnelma veneessä koko ajan hyvä mahtavan förstini ansiosta. Kaikki kiitokset sinulle Anne.

img_0008
Vanuatun kopraviljelmien viimeiset näkymät. Tämän jälkeen neljä viikkoa merta.
img_0012
Cara Mia lähtövalmiina
p1060561
Myötätuulta, myötätuulta, myötätuulta koko matka
p1060570
Merellä harvoin näkyi muita aluksia. Tässä yksi niistä.
p1060583
Oisinan majakka Timorin eteläkärjessä. Meillä oli suunta koko matkan tätä majakkaa kohden ja lopulta se osoittautui melko vaatimattoman näköiseksi.
p1060595
Kupangin satama, sama johon HMS Boyntyn kapteeni saapui
p1060596
Kupangin sataman vuorovesilaituri
p1060615
Cara Mia ankkurissa Kupangin lahdella

Espiritu Santo, ystävällisten ihmisten saari

Purjehduksen aikana tuli valtava ongelma taka-alavantin hajotessa. Kolmestakymmenestäkahdesta säikeestä oli jäljellä enää kaksi, nekin venyneinä. Jouduimme tekemään hätäkorjauksen vaihtamalla vantin vara-ankkuriketjuun. Korjaus ei ollut kaunis, mutta toimiva. Piti maston suorassa ja tuettuna yhtä hyvin kuin alkuperäinen vaijerikin. Perille pääsimme kuitenkin turvallisesti.

Aamulla noustessamme kumiveneellä rantaan satuimme hienon resortin rantaan. Heti rannalla oli kyltti veneilijöille, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi ja pyydettiin ilmoittautumaan respaan. Respan ystävällinen virkailija kertoi, että resortin uima-allas, baari, ravintola ja suihkut ovat meidän vapaasti käytettävissämme. Vesitankkauksen voimme tehdä kanistereihimme heidän vesipisteistään ja kaikki tämä ilmaiseksi. Henkilökunta auttoi meitä kaikissa pikkuasioissakin ystävällisesti.

Saaren pääkaupunki Luganville sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Taksimatka maksoi alle euron. Kaupunki – tai kylä – oli vähän Inkoota isompi. Ihmiset olivat todella uteliaita, olimmehan selvästi ainoita Eurooppalaisia turisteja. Koulutytöt pyysivät lupaa ottaa meistä valokuvia ja tuntemattomat ihmiset tulivat juttelemaan.

Tullessamme taksilla kaupunkiin sattui hauska tilanne. Vanuatun jalkapallojoukkue oli juuri voittanut Uuden Seelannin murskaluvuin 5-1. Saarelle tulee yleensä yksi kansainvälinen lento Australiasta viikossa, mutta jalkapallojoukkue oli juuri laskeutunut omalla koneella kentälle. Jouduimme taksilla samaan kulkueeseen joukkueen, saaren presidentin ja muun juhlaväen kanssa. Autoja oli noin viisi kappaletta ja koko kaupunki oli pysähtyneenä tien varteen vilkuttamaan. Juhlat olivat pienessä kylässä uskomattoman suuret, kuin Suomen 1995 jääkiekkojuhlat.

Saaren väki oli työteliästä kansaa. Miehet lastasivat satamassa koprasäkkejä laivoihin. Maa pöllysi hiekkapölyä ja kopran imelä haju haisi varastoissa. Hinnat olivat Polynesiaan verrattuina puolet edellisistä. Kauppojen tarjonta oli nihkeätä. Yhdestä sai munia ja toisesta pakastelihaa. Kasvikunnan tuotteet ostettiin markkinoilta ja lounas syötiin paikallisissa lounaskojuissa.

Olimme suunnitelleet pysähtyvämme saarelle vain kahdeksi päiväksi, mutta maahantulo-  ja maastalähtömuodollisuudet veivät kolme päivää, eli yksi maissaolopäivä tuli pakolla lisää. Passintarkastajan leimasin oli unohtunut lentokentälle, eikä passejakaan voinut sinä päivänä tarkastaa, ennen kuin joku hakisi leimasimen konttorille.

Levänneinä pääsimme sitten jatkamaan matkaa kohti Indonesian Timoria. Matka tulisi olemaan pitkä, melkein 3000 meripeninkulmaa eli heikoissa tuulissa noin neljä viikkoa.

img_0003
Paikalliset tytöt halusivat yhteiskuvaan
img_0004
Hengähdystauko
img_0005
Rikin hätäkorjaus
img_0006
Kookosviljelmiä Vanuatulla, josta kopraa riittää vientiin
img_0009
Resortin uima-allas
img_0010
Allas ja baari
img_0011
Baarin tiloja
img_0012
Resortin pihaa
img_0013
Purjehtijoita opastava kyltti

img_0014

img_0015
Presidentin kulkueessa

img_0016

img_0017
Luganvillen rantapuisto
img_0018
Kettingillä hätäkorjattu vantti
img_0019
Hajonnut vaijeri

Uvean kuningas

Mata-Utu

Matka American Samoalla Wallis&Futunalta oli lyhyt, vain 350 meripeninkulman matka taittuikin kolmessa päivässä. Ajaessamme Uvean saarelle, jouduimme menemään riutan kapeasta aukosta sisään, jossa merivirrat olivat voimakkaita, jopa kuusi solmua. Virran suunta vaihteli kuuden tunnin välein sen mukaan oliko nousu- vai laskuvesi. Tarkkana oli oltava. Riutan sisäpuolella meri rauhoittui, olimme edelleen pasaatituulessa, mutta ilman aallokkoa, kuin järvellä. Atollisaarilla sisällä laguunin turkoosi vesi melkein häikäisi. Tiesimme nyt tulleemme paikkaan, jossa eurooppalaisia käy harvoin.

Ankkuroiduimme Mata Utun kylän edustalle kymmenen metrin syvyyteen. Kylän rannassa näimme ison kivipalatsin, joka ei sopinut ympärillä oleviin bambumajoihin. Passintarkastuksessa meille selvisi, että palatsi on Mata Utun kuninkaanlinna. Pyysin heti audienssia tavatakseni kuninkaan ja lahjoittaakseni hänelle muutaman Suomesta kertovan kirjan, jotka olin aikoinani saanut Buenos Airesista Suomen suurlähetystöstä. Pettymys oli suuri, kun minulle ilmoitettiin kuninkaan olevan niin kiireinen, ettei tapaaminen onnistu.

Uvea kuluu Ranskan Polynesiaan itsehallintoalueena. Parikymmentä vuotta aikaisemmin kuninkaan lapsenlapsi oli saanut ranskalaisesta tuomioistuimesta tuomion murhasta, mutta kuningas ei hyväksynyt päätöstä vaan ilmoitti, että asia käsitellään Uveassa paikallisten lakien mukaan. Tämä synnytti erimielisyyksiä emämaa Ranskan ja Uvean asukkaiden välillä. Uveassa oli silloin paljon levottomuutta ja väkivaltaisia mielenosoituksia kansan rynnätessä kylän kujille. Kuningas ei kuitenkaan antanut periksi ja suurvalta Ranskan oli nöyrryttävä Uvean kuninkaan edessä. Pojanpojan asia sitten käsiteltiin saarella uudestaan. Muutamaa vuotta myöhemmin kuningas kuoli ja hänen jälkeensä on ollut vallassa hänen poikansa yhdeksänkymmentäluvun puolesta välistä.

Uvean saari on pieni, eristyksissä oleva. Meidän aikanamme ei saarelle tullut ainuttakaan laivaa. Saarella on pieni lentokenttä, jonne laskeutuu muutama kone viikossa. Löysin myös kaksi ravintolaa, toinen pizzeria, jossa sai peruspizzan kolmellakymmenellä eurolla. Hitaan netin sai ostettua 10€ vuorokaudeksi. Saari oli viljava ja kostea, joten minkä tahansa viljely olisi helppoa. Englannilla ei pärjännyt, mutta ranskalla kyllä… onneksi meillä oli mukana Tahitilta tullut Claire-Marie, jonka täytyi nyt lähteä takaisin. Lähtiessämme vihdoin noin 1000 meripeninkulman matkalle kohti Vanuatuun kuuluvaa Espiritu Santoa oli Claire-Marie laiturilla seuraamassa lähtöämme. Pyysin häntä tulemaan vielä veneeseen hetkeksi halatakseni häntä. Eron hetki oli tunteellinen on myönnettävä, että molemmilla oli kyyneleet silmissä. Niin monta hienoa hetkeä jaoimme. Mutta nyt suomalaisen Annen kanssa jatkamme eteenpäin.

601

602
Cara Mia jatkaa matkaansa kohti Espiritu Santoa
603
Viimeinen halaus Claire-Marien kanssa.
604
Uvean atollisaaren kartta
605
Asukkaat hoitavat hautoja hyvin, tuoreet kukat jatkuvasti
606
Rannoilla kalastajat suosivat savitaloja

607

608
Saarella satoi paljon

609

6010
Katunäkymä pääkadulta, juuri ennen rankkasadetta