Matka Mar del Platasta vei 5 päivää Caleta Hornoon ja kun täällä olin viettänyt yli viikon, niin ruoka alkoi loppumaan veneestä. Olin keskellä erämaata. Sääennusteet kertoivat, että täällä joutuu viettämään vielä useita päiviä. Sveitsiläisten Robustassa oli sama tilanne, niinpä päätin Anjan ja Thomaksen kanssa lähteä kävellen hankkimaan täydennystä. Tiesimme pohjoisessa olevan kylän nimeltään Camarones, siis sinne.

Aloitimme matkan vaikeakulkuisessa maastossa, ylitimme kuivia joenuomia, pitkiä mäkiä ylös ja alas, laaksoja, kunnes vastaan tuli väylä, jota pitkin pystyi maastoajoneuvolla ajamaan. Aprikoimme hetken kumpi suunta olisi parempi, itä vai länsi. Matkalla näimme paljon laamoja, villilampaita, näimme myös paljon nääntyneiden eläinten ruhoja sekä luita, mutta merkkejä ihmisistä ei alkuun näkynyt. Kävelimme nopeasti, melkein juosten paahtavassa auringossa, olin hengästynyt koko päivän, taukoja emme pitäneet. Vihdoin tuli pieni maatila, jossa pihalla oli vapaana kaksi hevosta. Meitä oli kolme ja nälkä niin kova, ettei kaksi hevosta riittänyt. Talo oli kuitenkin autio, mutta sinne pääsi autolla, tiesimme siis suunnan, jossa asutusta olisi. Lähdimmekin etenemään siihen suuntaan.

Olimme jo todenneet, että matka on niin pitkä, että paluu samana päivänä ei olisi mahdollinen. Vihdoin näimme noin viiden kilometrin päässä joitain taloja. Paikka osoittautui hienoksi fincaksi, maatilaksi. Pihassa paljon hevosia ja paikka oli selvästi hyvin hoidettu. Tilalla oli hevostenhoitaja, joka ei ollut uskoa meidän kävelleen Caleta Hornosta sinne. Hän kertoi, että matkaa kaupunkiin on enää 24 kilometriä, mutta tilan toisella puolella on tie, jossa kulkee silloin tällöin autoja. Olin tuntenut jo jonkun aikaa, että kengässäni oli hiekanjyvänen. Tielle päästyämme olimme niin väsyneitä, että melkein nukahdimme autoja odottaessamme. Vihdoin tuli auto, peukalot pystyyn ja kyytiä pyytämään. Jes – pysähtyi. Saimme kyydin Camaroneksen kylään.

Ensin järjestimme majoituksen hostellista, sitten kauppaan ostoksille, sillä oli lauantai-ilta. Sen jälkeen ravintolaan, jossa omistaja tuli kertomaan, ettei lihaa ole, vain kalaa. Käskin hänen lähteä kauppaan hakemaan lihaa, sillä minulla oli nälkä, en ollut syönyt kuin aamiaisen. Ravintoloitsija teki niinkuin käskin ja valmisti meille upean illallisen. Ihmiset tulivat kyselemään olimmeko me niitä jotka olivat kävelleet Caleta Hornosta. Olimme pienessä kylässä nopeasti tunnettuja. Illalla vielä hostellissa pohdimme päivän matkaa. Meillä oli mukana käsi VHF-puhelin, jolla päätimme vielä ottaa yhteyttä Perfecturaan, paikalliseen merivartiostoon. Hekin olivat jo kuulleet meistä ja he lupasivat seuraavana päivänä heittää meidät maastoautollaan takaisin niin lähelle kuin mahdollista. Samaan aikaan huomasin hiekanjyvän kengässäni hanganneet ensin sukkaan parin sentin reijän ja jalkapohjaan ison kivuliaan rakon. Rakko muuttui niin kivuliaaksi, että seuraavana päivänä Prefecturan merivartijat halusivat viedä minut sairaalaan, mutta kieltäydyin.

Merivartijat olivat todella ystävällisiä ja kahvittelujen jälkeen lähdimme aseman päällikön kanssa ravintolaan lounaalle ja iltapäivällä kaksi virkapukuun pukeutunutta, pistooleja vöillään pitävää, merivartijaa ottivat meidät maastoauton lavalle ja lähdimme ostosten kanssa takaisin Caleta Hornoon. Matka kesti kaksi tuntia. Kävelemämme matka oli merivartijoiden mukaan 46 kilometriä. Me olimme luulleet matkanneemme vain noin 25 kilometriä. Arvioimme perustui GPS-mittaukseen joka antoi linnuntiemitan eikä huomioinut mutkia. Veneillä meitä odottamaan jääneet olivat olleet huolissaan matkan pidennyttyä vuorokaudella.

Loppuarvio ostoksistamme. Ostimme kaksi naudan sisäfilettä yhteensä kolmisen kiloa jotta saisimme pidettyä kunnon grillijuhlat veneellä, kilon perunoita, kilon omenia, juustoa, kinkkua, leipää ja pullon Fernet Brankaa, jonka jaoimme kolmeen osaan hostellissa illalla.