Joogaa ja purjehdusta

28.2.201528.2.2015 | caramiamaailmanympari

Miten yhdistää jooga ja purjehdus? Onko venereissulla mahdollista löytää rauhallinen paikka ja hetki omaan joogaharjoitukseen?

Kyllä se onnistui veneessä Cara Mialla ja erilaisilla Karibian rannoilla. Pakko oli kuitenkin soveltaa monessa ja olla välittämättä ehkä kummastelevistakin katseista.

Aikainen aamuherätys auringon noustessa on Karibialla helppoa, kiitos aikaeron Suomesta tultaessa. Muu porukka veneessä vielä nukkuu, kun yritän hiipiä kolistelematta ulos ja startata tohatsun päästäkseni Dingo-jollalla maihin. Turisteja ei vielä näy. Paikallisia aamuaskareissaan, joku kävelemässä töihin, joku kalastaja jossain. Etsin sopivan varjoisan, rauhallisen ja tasaisen paikan levitän joogamaton ja suihkutan hyttysmyrkyn. Sitten voin rauhoittua venyttelemään ja iloitsemaan että saan olla hetken ihan itsekseni, muun porukan vielä makoillessa veneessä.

Aamu oli minulle ainoa mahdollinen aika joogalle. Ilma rannalla ei vielä ollut uuvuttavan kuuma, vaan yön jäljiltä raikas. Iltapimeässä rantajooga tuntui jo ajatuksenakin pelottavalta. Iltapäiväjoogani jäi lyhyeksi kerran kokeiluksi, oli ihan liian kuuma kun aurinko porotti korkealta. Ehdottomasti parasta on joogata palmujen alla hiekalla. Hiekan tuntee pyyheliinan tapaisen matkajoogamaton läpi. Kämmenet ja jalkapohjat saa tukevasti hiekalle. Jopa päällä seisonta onnistui minulta, keski-ikäiseltä köntykseltä, kun hiekka antoi sopivan tuen käsivarsille.

Bequialla rantapolun varrelta löysin hylätyn hotellin puiston. Nurmikko oli ajettu matalaksi. Parikymmentä senttiä pitkä gekkolisko vilahti kivien välistä, mutta päätin olla välittämättä, sillä tiedän, ettei se ole vaarallinen. Edessä Admirality Bay veneineen ja sivulla vanhat puut roikkuvine liaaneineen.

Rodney Bayn luksusvenesatamassa pääsimme laituriin. Aisat olivat niin leveät että heti veneen viereen oli mahdollista levittää joogamatto, olematta kulkulaitureilla esillä.

Martiniquella Grande Ansen isolla laiturilla oli pakko olla välittämättä ohikulkijoista. Kun ottaa omat silmälasit pois, ei ohikulkijoita erota selvästi.

Aina rannalta ei löydy edes vähänkään tasaista tai rauhallista paikkaa. Cara Mian keulakansi soveltuu myös joogaan, mikäli Dingo-jolla ei ole kannella. Ankkuriköydet saattoivat olla joogamatolla kavereina. Haasteellista on pitää tasapaino aurinkotervehdyksissä veneen keinuessa aalloilla. Myös kova tuuli vaikeutti tasapainon löytämistä.

Reilun tunnin aamuhetken jälkeen oli ihana jatkaa yhteisellä aamiaisella Cara Mialla.

Kuvat ja teksti: Elina Leppänen

Superjahtien välissä Port Louis Marinassa

23.2.201523.2.2015 | caramiamaailmanympari

Marina on ehdottomasti kallein ja hienoin, jossa olen koskaan ollut. Muut veneet ovat niin isoja, että Cara Mian voisi parkkeerata niiden perään poikittain. Sataman toisella puolella on sitten vastakohtana paikallinen vankila vartiotorneineen. Miltäköhän tuntuisi sieltä sellin ikkunasta katsella sataman loistojahteja..

Superjahdin avotilan rappuset.

Sail Fast – Live Slow

15.2.201515.2.2015 | caramiamaailmanympari

Keskiviikkoaamulla lähdimme bussilla hoitamaan maahantulomuodollisuudet St. Vincent and the Grenadinesien valtakuntaan. Bussimatka oli varsinainen elämys! Hurjastelu tapahtui vanhalla Hiacella, jossa oli yli 20 matkustajaa. Kuljettaja veteli mutkateitä vauhdilla ja reggae-, soca-, calypso-räppi soi täysillä auton soittimelta, mitä vielä taydensi sellainen subbari, että ihmettelin auton rakenteiden kestämistä.
Tullissa kiinnitin huomiota siihen, miten hitaasti paikalliset ihmiset osaavat kävellä. Lähes kaikki kävelivät kuin vähän hidastetussa filmissä. Siitä aloin ymmärtää T-paita tekstejä Live Slow. Toisaalta oli myös Sail Fast paitoja. Sail Fast – Live Slow sopii täydellisesti Sampon Jiipin matkakuvauksen nanoversioiksi.
Kingstownissä kävimme vanhalla vihannestorilla, mikä oli muiden yrittäjien valtaama sen jälkeen kun uusi vihannestori on rakennettu. Paikka oli puurakenteinen pimeähkö sokkelo. Löysimme sieltä partureita, baareja ja pieniä kauppoja. Monessa paikassa soi paikallinen kalypso-soka-reggae-räppi kovalla volyymilla. Paikalliset aloittavat helposti keskustelun. Yksi tapaamamme muusikko esittäytyi Mr. Godfrey Dubliniksi. Lähistöllä oli myös kalahalli, josta ostimme tonnikalan.

Iltapäivällä purjehdimme lyhyen halssin Bequian saarelle. Ankkuriryyppy alkoi olla jo niin kohdallaan, että kapteeni harkisti Eekin nimittämistä Förstiksi. Söimme herkullisen tonnikalaillallisen veneessä ja päätimme jäädä torstaiksi Bequian upeaan satamalahteen. Torstaina teimme saarikierroksen ja kävimme katsomassa kilpikonnien kasvattamista ja ostimme kalasatamasta kolme lobsteria, mitkä valmistettiin tulilla sillä aikaa kun miehistö söi lounaan ja joi rommia.
Illalla Make valmisti luxus gourmee -ilallisen lobstereista. Illallisen päätteeksi mentiin rantaravintolaan, jossa steel bändi soitti elävää peltitynnyrinkansimusaa. Myöhemmin oltiin yhtä mieltä siitä, että bändi soitti koko ajan samaa biisiä.
Perjantaina jouduin jättämään hyvästit purjehdusjengin jatkaessa purjehdusta Grenadiinien saarten kautta Grenadaan. Otin Bequiasta yhteysaluksen Kingstowniin ja sieltä lentelin LiatAirin reiteillä Barbadoksen kautta takaisin Martiniquelle ja kotiin talviseen Suomeen.

Kohti Kingstownia -Sampon jiippi osa 2

12.2.201512.2.2015 | caramiamaailmanympari

Maanantaina irtauduimme laiturista ja kävimme tervehtimässä toista suomalaista Swan-miehistöä, jotka valmistelivat lähtöä Pohjoisten Antillien suuntaan. Purjehdimme St. Lucian saaren eteläpäähän Piton-vuorten juurelle. Yön keikuimme poijussa.

Seuraavana päivänä Petri ja Jyrki kokeilivat snorklausta. Miehistö tuntui hioutuneen hyvin yhteen ja hommat veneellä purjehduksen aikana, lähdössä ja rantautumisessa sujuivat hyvin. Tiivis asuminen ei tuottanut kenellekään ahdistumista ja huumoria riitti. Eeki ja Petri punkkasivat kokassa, Jyrki ja Seppo salongissa ja Sampo sai punkata kapteenin kanssa perähytissä. Kuorsaus oli suloista, -kuka sitä sitten saattoikaan kuunnella. Vielä olisi salongin yläpunkalle mahtunut joku, ellei se olisi ollut täynnä muonaa ja laukkuja.

Nukuimme luukut auki joka yö, jopa silloin kun testattiin Suomesta tuotua jäähdytyslaitetta.
Maken suvereeni kokin taito helpotti oleellisesti muiden apukokkien tehtävää.
Tiistaiaamuna jätimme St. Lucian taaksemme ja jatkoimme purjehdusta itätuulella etelään kohti Kingstownia St. Vincentin saarelle. Kiinnityimme poijuun Villa Beachille Young Islandin edustalla:
Kävimme rannalla syömässä ja pelaamassa biljardia.

Olin henkisesti valmistautunut hifistelemään toinen toistaan paremmilla rommeilla, mutta se ei näyttänyt olevan nykytrendi ainakaan Cara Mialla. Rommia juotiin hanapakkauksesta ja kolaa päälle. Lentokentällä oli kuitenkin siistit valikoimat, mutta ne jäivät tällä kertaa hyllyille. Rommi on kuitenkin merimiesten juoma – ainakin Karibianmerellä.
Karibianmeri on täynnä uima-allasvettä. Se on kirkasta, sinertävää ja lämmitettyä. Näimme vähän lentokaloja. Delfiineja tai valaita ei satuttu tällä kertaa bongaamaan.

Sampon Jiippi – Miehistön tarinaa purjehdukselta

9.2.20159.2.2015 | caramiamaailmanympari

Puoliksi järjestetty on puoliksi järjestetty.

Se jättää sopivasti tilaa improvisaatiolle ja yksilövapaudelle. Sammon Jiippi oli yksilövapauden ylistys erityisesti Sammon Jiippiin osallistuneelle miehistölle – Eekille, Jyrkille, Petrille, Sampolle, ja Sepolle. Kapteenimme Make on tietysti täysin oma lukunsa. Vapaus on aivan liian laimea sana kuvaamaan Maken olotilaa hänen aloitettuaan noin kolmen vuoden seikkailun purjeveneellään, S/S Cara Mialla.

Saavuimme lentäen Martiniquelle, Fort-de-Franceen, torstai-iltana 18.1.2015. Kostean kuuma ja pimeä ilta otti meidät vastaan jo kentällä. Saimme suoran kuljetuksen Point-du-Boutin satamaan ja kumiveneellä poijulle, missä Cara Mia keinahteli Fort-de-France lahden aalloilla. Lahti on sopivan suojassa Atlannin aalloilta ja avautuu länteen, -Karibianmerelle.

Oli jo aivan pimeää: Make tarjosi illallisen, matkasta väsynyt miehistö humaltui huolimattomasti ja nukahti herätäkseen ensimmäiseen aamuun Karibialla. Ensimmäinen päivä kului varustautumiseen purjehdusta varten. Fort-de-Francen kaupoista hankittiin tarpeellinen muona ja juoma. Make kävi läpi purjehduksen ja käyttäytymisen säännöt laivalla. Kävimme läpi lähdön tsekkilistan kohdat ja jaoimme miehistön kansimiehiin ja baarimestareihin.

Illalla poijupaikan lähistöllä olleen rantaravintolan happy hourin jokainen minuutti käytettiin valppaasti hyödyksi.

Lauantaiaamuna söimme jo totutusti laiva-aamiaisen, irtaannuimme poijusta ja nostimme purjeet. Fort-de-Francen lahdesta kesti purjehtia ulos noin tunnin ja Martiniquen saaren suojista toinen tunti, kunnes löysimme tasaisella itätuulella muodostuvat Atlannin mainigit.

Miehistö osoittautui monipuoliseksi merimiestaidoiltaan. Petri on purjehtinut Itämerta ristiin rastiin, Jyrki on soudellut kaikki Turunsaariston karit ympäriinsä, Seppo tuntee kaiken tarpeellisen laivanrakentamisesta, Eeki pystyy kaatamaan metsää isonkin laivan tarpeisiin ja Sampo on keksinyt koneteekkarien Kork-Cruising risteilybusineksen Pyhäjärvellä, Tampereella. Hyvä porukka kasassa siis!

Tuulen nopeus oli noin 15 m/s ja meno oli huimaa! Päämääränämme oli St Lucia ja tavoitteenamme oli olla perillä ennen pimeää. Puolivälissä ei näkynyt kumpaakaan saarta, vaikka täysin kirkkaalla ilmalla tämäkin olisi mahdollista. Ilma on Karibialla tasaisen lämmintä, merellä taivas on lähes pilvetön, saarten päällä on tosin pilviä jotka satavat monta kertaa päivässä muutaman minuutin ajan.
Ensimmäinen miehistön hoitama rantautuminen laituriin suijui mutkitta, paitsi että ryyppy oli kapteenin mukaan hitaasti hoidettu. St.Luciassa, upeassa vierasvenesatamassa relattiin sunnuntaipäivä: käytiin uimassa ja beacillä. Seppo jatkoi luentosarjaansa Venäjän tilanteesta: asiat tulivat selkeiksi sen suhteen, miten olennaisesti Venäjä vaikuttaa Suomeen ja mitkä ovat mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita…

teksti ja kuvat: Jyrki

Erään upean laivan tarina

5.2.2015 | caramiamaailmanympari

Saksalainen ystäväni Uwe Lovien, johon tutustuin Borkumin satamassa vuonna 1990, seikkaili pitkään hienolla purjelaivallaan ympäri maailmaa. Laiva oli rakennettu 1900 -luvun alkupuolella Norjassa yhteysalukseksi ja siinä oli aina ollut mastot ja purjeet. Merikapteenina toiminut Uwe osti laivan charter -käyttöön ja tämä alus on todella kiertänyt maailman meriä.

Vuonna 1995 Uwe kyseli minulta, voisinko hakea laivan Karibialta Eurooppaan, mutta jouduin silloin nuorena isänä kieltäytymään. Nyt löysin laivan Tyrrel Baysta Grenadasta heitteillejätettynä, mastot purettuina, kansirakenteet uudelleen rakennettuna kesämökiksi. En usko laivan enää tuosta liikkuvan…valitettavasti.

Montakohan tällaista laivaa Karibian poukamista mahtaa löytyä?

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä: