Vihdoin saimme sivulta tuulta, joka kuljetti meitä reippaalla vauhdilla, jolloin koukkasimme kanavilta ulkomerelle. Pystyimme purjehtimaan myös yöllä, matka etenee nyt hurjaa vauhtia. Pysähdyimme tapaamaan suomalaispurjehtija Mani Suantoa.
Vietimme häneen veneessään mukavan illan, kiinnittyneinä hänen ankkuroidun veneensä kylkeen. Purjehdimme sieltä pieneen Calbucon kaupunkiin. Kiinnitimme veneen ensin kalastusaluksen kylkeen, mutta oltuamme siinä vähän aikaa totesin, ettei paikka ole turvallinen. Satamassa pari hampparia tulivat yliystävällisinä tutustumaan. Ensin pummasivat oluet, sitten alkoivat vaatimaan rahaa. Huomasin kalastajaveneissä kaiken irtonaisen olevan lukittuina, joten siirsin veneen ankkuriin kaupungin toiselle laidalle.
Matkaa Pto. Moittiin oli enää 17 mpk. Aamulla heräsimme pohjoisesta puhaltavaan myrskyyn. Lähdimme kuitenkin merelle, mutta salmessa oli niin kova vastavirta, että vene kulki takaperin. Käännyimme takaisin ankkuriin odottelemaan tuulen tyyntymistä. Kävimme bussilla Pto. Monttissa, kiertelimme kaupungilla ja odottelimme. Kolmantena päivänä tuuli heikkeni, mutta oli edelleen vastainen, niin päätimme lähteä. Tulimme perille illalla ja satamassa meitä odotteli ranskalaisvene Donazita. Illalla söimme yhdessä Donazitan salongissa. Tähän päättyi minun vuotta aikaisemmin Karibialta aloittamani Cap Hornin kierros. Seuraavana päivänä oli aika noudattaa merimiesperinteitä Cap Hornin jälkeen.
Ensimmäisenä päivänä siirryimme kaupungin hulinasta ankkuriin lähelle Angostura Kirkeä. Paikka on kapea salmi, josta vuoroveden noustessa tai laskiessa virtaa valtava määrä vettä. Virran nopeus voi olla jopa 14 solmua. Suurimpien virtapaikkojen alle syntyy valtavia vesipyörteitä jotka voivat olla kymmenenkin metriä halkaisijaltaan. Purjeveneelle ei niistä haittaa ole, kunhan menee vauhdilla alueen läpi. Kysyimme lähtiessä laivastosta neuvoa, milloin olisi helpoin mennä läpi. Neuvo oli kello neljältä aamulla ja kymmeneltä virta kääntyisi vastaiseksi. Päätimme ettemme lähde pimeällä, koska täällä karttaplotterit voivat näyttää väärin, jopa kaksi meripeninkulmaa. Aurinko nousee kello kahdeksan, eli seitsemältä lähtö jotta kello kahdeksan olisimme virtapaikassa. Teimme suunnitelman mukaan ja nousimme vauhdilla kanavaa ylös kunnes pääsimme alueelle, josta alkoi vastatuulet.
Pohjaanreivatulla isolla ja puolikkaalla fokalla luovimme välillä myrskylukemiin nousseella tuulella koko päivän. Illaksi ankkuriin suojaisaan lahteen. Täsmälleen sama joka päivä, koska täällä myrskyää yhdeksänä päivänä kymmenestä ja koko ajan pohjoisesta. Yöt vietimme ankkuroituneena erilaisissa suojaisissa lahdenpoukamissa, koska täällä ei todellakaan pysty navigoimaan yöllä ilman tutkaa, purjehtiminen voisi onnistuakin, mutta navigointi ei. Vettä sataa joka päivä. Lämpötila nousee päivisin yli kymmeneen, joskus viiteentoista. Saisi nämä myrskyt jo loppua ja Polynesian tropiikki lämmittää, mutta sinne on ensin päästävä.
Seitsemäntenä purjehduspäivänä tapahtui ihme: myrskyt loppuivat, ilmapuntari nousi kohisten, tuuli tyyntyi täysin, ilma lämpeni auringon alkaessa paistaa. Moottorilla sitten ajelimme kohti Puerto Edeniä, jossa oli neljä minulle hyvin tuttua venettä: Robusta, Kalibu, Abraxas ja Beduin. Illalla meillä olikin grillijuhlat. Aamulla muut veneet lähtivät kohti pohjoista, mutta minä halusin jäädä tänne, koska tuuliennusteet eivät olleet mielestäni suotuisat. Ajattelin odotella pari päivää ja sitten hyvällä tuulella, levänneellä miehistöllä, mennä vauhdilla kaksi päivää aikaisemmin lähteneiden ohi.
Pto. Eden on yksi maailman eristyneimmistä kylistä. Asukkaita on 176 ja yhteysalus poikkeaa tänne kerran kuukaudessa. Me purjehdimme tänne viikon, näkemättä ainuttakaan rakennusta, muutaman laivan ja kalastusaluksen näimme koko viikon aikana. Jotenkin minulle jäi olo, etteivät Edenin asukkaat ole kovinkaan onnellisia. Kaikki asunnot olivat lukittuja, pihoissa korkeat aidat, joita vartioi vihaiset koirat. Ihmisillä ei ollut yhteisiä illanviettoja, eivätkä vaikuttaneet toisilleen ystävällisiltä. Jos haluaa elää eristyksissä itsekseen, on tämä siihen oikea paikka. Maasto on niin vaikeakulkuista, että tänne on rakennettu puiset kadut, yhteensä pari kilometriä, jotka tutkimme tarkkaan.
Puerto Edenin kauppa ja ystävällinen kauppiaspariskunta
Cara Mia ankkuroituna keskelle lahtea.Eedenin rantakatu.
Eedenin sairaala.
Seitsemäntenä päivänä tuuli tyyntyi ja sateet loppuivat.