Kaupunki sijaitsee Chilessä ja sinne päästäkseen on purjehdittava Tyyneltämereltä Andien läpi Pampalle. Ilmasto muuttuu matkalla täysin. Tyynenmeren puolella on kylmää, sateista ja myrskyistä, Natalesissa vain myrskyistä.
Kaupungissa on suomalainen yrittäjä, joka omistaa pienen hotellin. Hotelli Wildin baarista tulikin toinen olohuoneeni. Iltaisin usein pohdimme maailmaa ja sen ihmisiä, elämän todellisia arvoja. Sovimme tapaamisesta veneillä Thaimaan vesillä myöhemmin.
Ankkuroiduin aluksi kaupungin pohjoispuolelle Pto. Consuelon lahdelle. Paikasta oli melko vaikeaa päästä kaupunkiin, niin vaihdoimme kaupungin edustalle poijuun. Paikka oli muuten hyvä, mutta laivasto valvoi liikennettä salmessa ja luvan kaupunkiintuloon kumiveneellä joutui pyytämään VHF-puhelimella. Kolme päivää jouduimme sitten kovan tuulen takia veneessä odottelemaan lupaa.
Natalesiin tuli minulle miehistöksi Pto. Williamsista saapunut kolumbialainen Johann, sekä Caribian Guadeloupelta kotoisin oleva Maeva. Totesimme pian olevamme täydellinen bändi, jokaisen osaamisen myötä. Maeva Ranskan kansalaisena sai hoitaa keittiön parhaansa mukaan ja Cara Miassa harvoin syödään niin hyvin kuin täällä.
Reittisuunnitelma oli purjehtia vastatuuleen luovien Chilen vuonoja pohjoiseen ensin Pto Edeniin. Matka on noin 400 meripeninkulmaa, myrskyisiä vesiä. Arvelimme matkan vievän nelisen viikkoa. Purjehtiminen onnistuu vain valoisaan aikaan, koska täällä GPS-koordinaatit saattavat näyttää parikin meripeninkulmaa väärin. Öisin on todella pimeä. Päivän pituus on noin 11 tuntia, koska syksy on jo pitkällä. Kahden ja puolen kuukauden kuluttua on keskitalvi.





