American Samoalla, osa 2

Saarelaisten uskonnollisuus näkyi kaikessa. Kristityt lähetyssaarnaajat olivat aikoinaan tehneet perusteellista työtä: kirkkoja oli sadan metrin välein, kymmenkertaisesti ravintoloihin verrattuna. Baareja oli saarella vain yksi, sekin tyhjä. Ihmisten suuri harrastus oli bingo, sitä pelattiin aamulla, päivällä ja illalla, järjestäjinä kirkot. Ihmiset pysähtyivät pihoilla juttelemaan ja kertomaan elämästä saarella. Saarella oli useassa paikassa roikkumassa vanhoja kaasupulloja, joista oli leikattu pohja pois. Ajattelin ensin niiden olevan kovanyrkkisten saarelaismiesten nyrkkeilysäkkejä, mutta meille kerrottiin niihin hakattavan valtavalla parrulla klo viisi merkkiääni, että ihmiset ymmärtäisivät lopettaa ilonpidon ja siirtymään kotiin tekemään hartautta.

Kaikilla Polynesian saarilla on tapana haudata vainajat kotipiholle, mutta täällä omat hautuumaat olivat erikoisen juhlavia, marmoria, laattoja, katoksia ja kukitettuina jatkuvasti.

Busseilla ajelu oli todella halpaa ja mielenkiintoista, käytimmekin niitä jatkuvasti. Bussilla oli vaikea eksyä, koska oli vain yksi tie. Joissain paremmissa autoissa laulettiin matkalla karaokea.

Ulkomaalaisia emme juurikaan tavanneet paitsi kolme itäeurooppalaista merimiestä, kaksi venäläistä ja yksi ukrainalainen. Istuimme vierekkäisissä pöydissä kiinalaisravintolassa jutellen pari tuntia. He työskentelivät 150-metrisessä rahtilaivassa ja olivat seuraavana aamuna lähdössä Tongan suuntaan.

Saari oli polynesialaiseen tapaan miellyttävä, vehreä, siisti viihtyisä pieni yhteisö, jonka asukkaat tuntuivat rehellisiltä.

Vihdoin alkoi odottelu loppua ja kävimme nyt rajanylitysbyrokratian toiseen suuntaan.  Yhdessä päivässä samalla jouduimme maksamaan erilaisia satama ja viranomaismaksuja yli 200,- USD. Kirjasimme itsemme ulos jo perjantaina, koska viikonloppuisin virastot olivat kiinni. Saimme kuitenkin luvan odottaa lauantaihin asti starttimoottoreita.

Lauantaina tuli shokkiuutinen: startit olivat edelleen Floridassa ja meidän oli lähdettävä. Täytyi toivoa, ettei varastartteja tarvittaisi. Se tarkoittaa, ettei moottoria käynnistetä turhaan, akkuja ei ladata eikä virtaa käytetä. Yötä vasten lähdimme merelle mukavassa pasaatituulessa.

591
Yksi saaren hienoista kirkoista
592
Katunäkymä
593
Nyrkkisankarin säkki vai soittokello?
594
Passintarkastuksessa rennon virkamiehen toimistossa. Huomatkaa samoalainen miesten tapa käyttää hametta.
595
Mc Donalds
596
Karaokebussissa
597
Katoksen alla perhehaudat
598
Joku paikallinen taiteilija oli tehnyt veistoksen pystyyn kuolleeseen puuhun
599
Bussikuvia värikkäällä linja-autoasemalla

5910

5912
Katunäkymiä

59135914

Amerikan Samoalla

Matka meni ilman suurempia murheita. Yksi vuorokausi oli täysin tyyntä, mutta sitten alkoi puhaltamaan. Tuuli tuli sivumyötäisenä antaen todella mukavaa menoa. Keskinopeus oli kahdeksisen solmua ja hetkittäin lähellä kymmentä. Otimme tuuliperäsimen pois käytöstä ja ohjasimme käsin. Nautiskelimme purjehduksen vauhdikkaasta menosta.

Päästyämme Amerikan Samoan pääkaupunkiin… sellainen Someron kokoinen, kiinnitimme Cara Mian Merivartioston veneen kylkeen byrokratia-asioiden hoitamista varten. Virastoja oli kaikenkaikkiaan kuusi kappaletta kauimmaisen ollessa noin kilometrin päässä. No – asiat tulivat lopulta hoidettua ja kaikissa virastoissa oli leppoisa ja ystävällinen tunnelma. Olimme merellä pari viikkoa syöneet vain kalaa tai säilykkeitä, nyt oli aika oikealle ruoalle. Kadulla kaupan edessä oli kolme naista lähdössä jonnekin avolavamaasturilla, kysyimme heiltä neuvoa kaupungin parhaasta ruokapaikasta, joissa netti toimisi. Netti ei oikeasti toimi missään, ravintoloitsijoita on kaksi, Mc Donalds ja toinen, jolla on kaksi toimipistettä. Päätimme mennä sille toiselle. Pyysin naisilta autokyytiä avolavan lavalla. Kuljettaja, nuori neitonen sanoi, että sataa vettä, vastasin, ettei haittaa. Puolen tunnin kuluttua istuin merenrantaravintolassa puolen kilon T-luupihvi edessäni… yksi parhaimmista pihveistäni, vain Kreikassa Kosin saaren Tony tekee parempia.

Seuraavana päivänä menin postiin kyselemään tänne pikatoimituksena tilattuja starttimoottoreitani, niiden piti olla ollut täällä jo edellisviikolla, ei olleet tulleet, ovat Floridassa, lentävät torstaina Hawaijille, sieltä viikon ainoalla perjantai-illan koneella tänne. ”Tule lauantaiaamuna hakemaan pakettisi.” Pettyneenä kerroin miehistölle, että täytyy alkaa viihtymään tällä saarella vielä viikko.

Sitten alkoi satamaan. Vettä tuli kuin ämpärillä kaatamalla kolme päivää yhtäjaksoisesti. Päätin huoltaa venettä, kaasupullokin oli täytettävä. Saimme selville, että Auan bussilla päätepysäkille, niin siellä on saaren ainoa täyttöasema. Bussimatka oli elämys. Auto oli sellainen avolava maasturin rungon päälle puusta rakennettu, levennetty ja pari metriä pidennetty laitos. Ikkunat olivat yleensä auki, sateellakin. Paikallinen musiikki soi kovaa ja kuski todella painoi kaasua. Päätepysäkillä kuski kysyi mihin olemme menossa, sanoimme kaasupulloja täyttämään. Sinne oli kuulemma vielä pari kilometriä matkaa, mutta kuski lupasi heittää meidät täyttöpaikalle ja odottaa vielä täytön ajan ettei meidän tarvinnut odottaa sateessa. Eli bussikuski todella odotti meitä reittinsä ulkopuolella kaasupullon täytön ajan.