Madeiran Henkka

Tullessani Recifeen oli minua laituriin auttamassa Henrique, joka on kotoisin Madeiralta. Tutustuimme nopeasti ja hänestä on ollut paljon apua asioiden hoidossa. Hän lähti Madeiralta purjehtimaan marraskuussa 2013, vietti vuoden Kanarialla moottoriremontin takia. Suunnitteli ensin hyvien myötäisten pasaatituulien mukana purjehtivansa suoraan Rioon, mutta Brasilian itäkärjessä tuulten ja virtojen muututtua vastaisiksi puskien veneen kohti rantaa, hän päätyi minun laillani Recifeen. Hän on varautunut olemaan täällä Recifessä marraskuuhun asti. Rion jälkeen Henkka aikoo jatkaa matkaansa Afrikan Kapkaupunkiin. Sen jälkeen ei hänellä ole sen tarkempi suunnitelmia. Ensimmäisinä päivinä täällä Henkka kuljetti meitä täällä kahviloissa, slummeissa, markkinoilla ja monessa muussakin paikassa. Palkkasi soutajan aina kuljettamaan meitä paikasta toiseen. Henkka on loistava juttujen kertoja, joka värikkäillä kertomuksillaan saa kuulijansa innostumaan. Muistelin miten Koivisto aikoinaan totesi: ”pitää olla kerrottavaa ja kyky kertoa se”.

Recifeä
Recifeä
Henrique
Henrique

henkka

Suomalaisneitonen iloitsee katutaiteesta
Suomalaisneitonen iloitsee katutaiteesta

13139_10205855812768448_2860551703111738108_n

Yhteysaluksessa
Yhteysaluksessa
Uimarannan taulu. Uimareita ei ollut.
Uimarannan taulu. Uimareita ei ollut.
Kapakassa
Kapakassa

11391192_10205855821728672_8046281264058187650_n

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s