Pedro Alvares Cabral

Pedro Alvares Cabral Pedro Alvares Cabral purjehti 500 vuotta sitten kohti etelää, mutta tuulten ja merivirtojen, joiden piti olla myötäisiä olivatkin nyt vastaisia, painoivat tämän tunnetun tutkimusmatkailijan ja navigoijan kohti Brasilian rannikkoa. Lopulta hän löysi itsensä laivoineen kauniin suojaisan jokisuiston alueelta. Näin löytyi Recife, jossa nykyään asuu puolitoista miljoonaa ihmistä Minulle kävi melkein samoin. Löysin itseni vastavirtojen ja tuulien takia samasta paikasta. Paikallinen kalastaja kertoi, että seitsemäänkymmeneen vuoteen ei pasaatituulet ja merivirrat ole muuttaneet suuntaansa. Hänen mielestään syynä on ilmastonmuutos. Laiturilla tutustuin Madeiralta kotoin olevaan purjehtijaan, joka kertoi olevansa myös etelään menossa ja on varautunut odottelemaan täällä syyskuuhun asti. Hän on ollut laiturissa nyt kaksi kuukautta. Cara Mia on tarkoitus telakoida pohjan maalausta varten, eikä täällä ole telakkaa, joten odottelen täällä muutaman viikon katsoakseni olosuhteiden etenemistä.

11391493_10205855728846350_266352826466369214_n
Madeiralaispurjehtija Henrique ja Kunigunde yhteysaluksessa.
11111963_10205855716006029_7184754328858894629_n
Recifen satamaan tuloa

11391121_10205855716086031_5951598715036920276_n 11401008_10205855716126032_8133265623363219311_n

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s