Myrsky

Lähdin sitten purjehtimaan Pt Williamsista kohti Pt Natalesia. Matka olisi vaikea johtuen merivirroista, kylmästä säästä ja myrskyistä. Alkumatka meni mukavasti antaen muutaman aurinkoisenkin päivän. Näimme paljon valaita, jäätiköitä, merileijonia, delfiinejä ja muuta mielenkiintoista. Noin kahden viikon kulutta lähdöstä olimme purjehtimassa mukavassa tuulessa Tamarin niemen länsipuolella, kun tuuli nopeasti voimistui myrskyksi. Päätin palata takaisin niemen suojaan. Niemen suojassa alkoi vuorelta tulla williwaweiksi kutsuttuja tuulenpuuskia, joissa tuulen voimakkuus nousee usein yli 40 m/sek, niinkuin nytkin. Vene kesti hyvin, mutta bimini repesi kolmesta paikasta. Biminin päällä oleva aurinkokenno repesi kiinnityksistään ja rämähti hajalle veneen sivulle. Keulapurje alkoi repeilemään useasta paikasta, joten reivasin sen kokonaan sisälle. Ajoin moottorilla niemen suojassa näiden williwawien haitaten menoa. Pääsin purjehdusoppaan neuvomaan ankkuripaikkaan, johon laskin ankkurin 5 metrin syvyyteen.

Ankkuri on 35-kiloinen Delta-ankkuri 80 metrin 8 mm rst. kettingillä. Ankkuri oli varmistettu ankkuripoijulla, 25 metrin köydellä, sekä veneen kannelle sidotuilla kahdella köydellä. Vene ei kuitenkaan pysynyt ankkurissa vaan lähti valumaan sivuttain kohti karikkoja. Vene kulki karikon yli ja pomppi siinä kivellä muutaman minuutin. Ankkuri ei tarttunut karikkoon. Ajauduin syvempään veteen ja valmistuin ankkurin nostoon, kun vene yhtäkkiä pysähtyi ja kannelle varmistukseksi laitetut köydet katkesivat. Sen jälkeen pamahti ankkuriboxissa ja kaikki 80 metriä kettinkiä oli meressä. Samalla vinssin rummun vapautuessa se pyöri hallitsemattomasti ja vinssin kampi sinkoutui mereen.

Tarkistin vahingot ja huomasin ankkurivinssin rungon hajonneen ja vinssinmoottori olevan solmussa kettingin ja sähköjohtojen kanssa. Aallokko oli tuolloin noin kaksimetristä ja aallot löivät veneen yli kannelle. Ankkuri kuitenkin piti veneen nyt turvallisesti paikoillaan. Korjaaminen siinä tilanteessa oli mahdotonta. Ankkurivinssin johdot menivät oikosulkuun ja tyhjensivät huviakut. Starttiakku toimi edelleen. Kaikki tämä vei noin parikymmentä minuuttia. Yöllä miehistöni jäsen lisäksi sairastui ja pyysi mahdollisimman nopeaa evakuointia.

Evakuointi tapahtui Chilen laivaston toimesta aamulla klo 07:00. Pyysin laivaston miehiä auttamaan ankkurin nostossa, jotta vene saataisiin turvallisempaan paikkaan. He kuitenkin kieltäytyivät. Huvittavinta oli kun laivaston upseeri kysyi ikääni, en muistanut sitä, vaan oli laskettava. Pyysin myös polttoainetta, tämän he lupasivat ja ottivat minulta kolme kanisteria, häipyvät kanistereiden kanssa eivätkä palanneet.

Tämän jälkeen alkoi vahinkojen minimointi. Keulapurjetta ei voi repeämisen takia käyttää. Muut veneen nostimet olivat kiertyneet maston ympäri, joka esti isonpurjeen käytön, ennen kuin joku nostettaisiin mastoon. Eli ainut vaihtoehto on moottorointi Pt Natalesiin. Lisäksi riskiä lisää, ettei ole toimivaa ankkurointijärjestelmää. Minulle annettiin ohje laskea ankkuriketju pohjaan ja merkitä se poijulla. Se olisikin ollut oikein, olen tehnyt niin aikaisemminkin Karibialla, mutta Cara Mian ankkuriketju on kiinnitetty veneeseen solmulla, eikä sen avaaminen onnistunut, koska siinä oli myrskyn takia kova paine päällä. Ongelmana oli myös polttoaineen määrä, jota oli noin kahdenkymmenen tunnin ajoajaksi. Kökötin kolme päivää yksin kaksitoista-asteisessa veneessä joka keikkui niin paljon ettei sisällä pysynyt pystyssä miettien jatkotoimia. Vihdoin, aikaisin kolmannen päivän aamuna, sain tuulen väliaikaisen tyyntymisen takia ankkurin nostettua omin voimin ilman vinssiä. Olin noston jälkeen aivan nääntynyt, mutta helpottunut tietäessäni pääseväni turvaan. Ajoin veneen Pt Profundon poukamaan, ankkuroin ja kiinnitin rannalle puihin pitkät kiinnitysköydet.

Taustajoukot Suomessa ja Chilessä olivat yhteydessä vakuutusyhtiöön ja olivat sitä mieltä, ettei rikkinäisellä veneellä kannata purjehtia yhden hengen miehistöllä. Turvallisinta on järjestää minulle polttoainetta ja teknistä apua ongelmien korjaamisessa, jonka vakuutusyhtiö Alandia sitten hoitikin.

9.3. illalla ranskalaisalus Donazita näkyi horisontissa ja  VHF-keskustelun jälkeen sovimme, että he tulevat apuun. Donazitasta ei paljon apua ollut, koska heilläkään ei ollut ylimääräistä polttoainetta ja olivat menossa eri suuntaan. Tulivat vain varmistamaan, että olen elossa.

Samaan aikaan saapui vakuutusyhtiö Alandian järjestämä yhteysalus, joka toi polttoainetta ja jonka miehistö hinasi minut mastoon avaamaan solmuihin menneet nostimet. He tarkastivat ja puhdistivat Cara Mian polttoainesuodattimet. Samalla he palauttivat Chilen laivaston viemät polttoainekanisterit.

Muutaman päivän kunnostustöiden jälkeen lähdin Sveitsiläisalus Robustan saattamana ja turvaamana jatkamaan kohti Natalesia. Matka jatkui hyvin hitaasti. Koska purjehtiminen ei pelkällä isopurjeella onnistunut vastatuuleen, oli käytettävä moottoria koko matkan ajan. Keli oli kova, päivittäin tuuli nousi yli 20 m/sek. Isla Hunterin kohdalla Robusta jatkoi suunnitelmiensa mukaan kohti pohjoista. Minun suuntani muuttui myötäisemmäksi, jolloin pystyisin hädän sattuessa kulkemaan pelkällä isopurjeella. Kaksi päivää myöhemmin, kolme myrskykokemusta rikkaampana, pääsinkin ontuen Pt. Natalesiin. Natalesissa mietin, että mikäköhän viikonpäivä on meneillään? Arvelin, että on viikonloppu… keskiviikko 16.3. Ajoin veneellä pieneen Puerto Consuelan kylän edustalle ankkuriin pihvin ja punaviinipullon kuvat silmissä paikallisessa ravintolassa, kun taas alkoi yhtäkkinen myrsky, estäen kumiveneen laskemisen… No, veneessä oli onneksi makkaraa ja säilykepapuja. Täytyy toivoa, että aamulla olisi myrsky ohitse.

Lisäksi:

Williwaw on alueelle tyypillinen tuulenpuuska joka on todella paikallinen. Tuulen puhaltaessa 25 m sek voi tulla alueita kooltaan esim 5 hehtaaria, voimakkuudeltaan 30-40 m/sek, joilla nousee vedestä trombin tyyppisiä tuulipyörteitä halkaisijaltaan kymmeniä metrejä, korkeudeltaan jopa sata metriä. Alueella on joskus mitattu jopa 70m/sek olleita tuulia, jotka rikkovat rakennuksia ja mm. Cap Hornin saaren muistomerkin albatrossimonumentin. Näitä pyörteitä on alueella sitten kymmeniä, jopa satoja. Tällainen alue sitten lähestyessään näkyy jo kauas. Silloin kun niitä tulee, saattaa niitä tulla samalla alueella tunteja. Olen nähnyt niitä paljon, mutten koskaan ennen noin voimakkaana. Vaikka purjeet ja takila ovatkin rakennettu vahvoiksi, niin kaikilla on yläraja minkä kestävät.

Koko vaikeimmankin ajan kaikki olivat rauhallisia ja tiesivät mitä tekevät. Kukaan ei tuntenut olevansa hädässä. Suunnittelimme tarkkaan erilaisia vaihtoehtoja pelastautumiselle, mitä otetaan mukaan, miten pelastautumisvälineet toimivat, jos vene ei kestäisikään. Samalla opetin miten Ebirb-hälytyslaite toimii, kun se aloitti vilkuttamisen merkkivalollaan. Vilkuttaminen kesti noin 10 sekuntia, mutta siitäkin meni jo tieto satelliitin kautta Turun meripelastuskeskukseen. Kukaan ei koskenutkaan katkaisimeen, vaan laite oli kokoajan minun kädessäni. Täytyy varmaan ottaa akku irti, ettei tule enempää vikahälytyksiä. Saattaa tulla kalliiksi, jos keskellä valtamerta laite saisi hepulin ja joku tulisi aiheettomasti pelastamaan.

Ankkuri painaa 35 kg + ketju 1,45 kg/metri, eli koko paketti 151 kg.

411
Myrskyssä hajonneita aurinkosuoja ja aurinkokenno
412
Myrskyn laannuttua seuraavana päivänä noin 25m.sek. oli aallokossa vielä tällaista.
413
Sotalaiva saapumassa evakuoimaan potilasta.
414
Myrskyn jälkeen turvassa Pt. Profundon satamassa

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Myrsky

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s