Kaupunki on syntynyt viisikymmentäluvulla perustetun sotilastukikohdan ympärille. Kaupungissa on kolme kauppaa, neljä kapakkaa, koulu, kirjasto ja kirkko. Kaupunki näyttää enemmänkin intiaanikylältä kuin kaupungilta. Laivastotukikohta, josta valvotaan alueen meriliikennettä on mukavasti kaupungin yhteydessä. Kaupungin talot ovat kuin hökkeleitä, joissa on lämpöeristettä 5 cm, joissakin ei ollenkaan ja yksinkertaiset ikkunat. Kaupunki on kuitenkin maailman eteläisin, eikä siellä meidän ollessamme keskikesälläkään pärjännyt lyhythihaisessa vaatetuksessa.

Cap Hornin kiertoa kävimme juhlistamassa paikallisessa pizzaravintolassa. Kun illalla palasimme pursiseuralle oli siellä menossa varuskunnan kommodorin syntymäpäiväjuhlat, joihin meidätkin kutsuttiin. Siellä oli myöskin mukana sotalaivan upseeri, joka koko illan silmät kosteina kertoi isänsä kertoneen jostain purjeveneestä, jonka miehistö ei onnettomuudessa pelastunut ja kuinka onnellinen hän on aina nähdessään meidät.

Pt. Williamsissa toimii myös kaupallisia yrityksiä ihmisille, jotka haluavat kiertää Cap Hornin tai käydä Etelämantereella. Kahden viikon reissu maksaa ruokineen 7000,- – 10000,- euroa. Minäkin tarjosin mahdollisuutta näiden toteuttamiseen ihmisille, mutta omakustannushintaan. Olin varautunut kiertämään Cap Hornin vaikka kolmesti, ilmoittautuneita oli aluksi kolmisenkymmentä, mutta lopulta melkein kaikki peruivat.

Pursiseuran tiloihin jätin muistoksi käynnistä pienen viirin. Nyt neljäksi viikoksi merelle Cap Hornin vesille asumattomille seuduille kohti pohjoista.