Kerrottu oli, että Uruguayssa byrokratia olisi todella valtavaa. La Paloman satamassa pääsin kuitenkin helpolla. Ajaessani sisään oli tuulta runsaasti noin 18 metriä sekunnissa ja miltei keskiyö. Poijuun kiinnittyminen tuntui mahdottomalta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ajaa betonilaiturin suojan puolelle kylkikiinnitykseen. Fendarit ja kiinnitysköydet valmiiksi paikoilleen satama-altaassa ja vauhdilla parkkiin. Paikalle ajamisen piti onnistua nopeasti ja yhdellä kerralla, koska kova sivutuuli painoi venettä naapuriveneitä päin. Laiturilla seisoi kuusi miestä katsomassa tuloani. Ajoin veneen paikalleen, heitin veneen kyljessä olevan kiinnitysköyden miehille, jotka kiinnittivät sen ammattimaisesti pollariin minun samalla vetäen venettä vinssillä kohti laituria. Miehet huusivat tuulen läpi puhunko espanjaa, vastasin vähän puhuvani, johon miehet kertoivat myös osaavansa englantia. Tämä oli uutta kuuden Brasiliassa vietetyn kuukauden jälkeen. Miehet olivat argentiinalaisia purjehtijoita. Yksi miehistä neuvoi ottamaan veneen paperit ja passin mukaan ja lähti kanssani merivartioston toimistoon tulkiksi. Paperiasiat hoidimme puolessa tunnissa. Argentiinalaiset kutsuivat minut veneeseensä illalliselle ja maistamaan argentiinalaista viiniä. Otin kutsun vastaan, vietin heidän kanssaan mukavan illan, jonka jälkeen uni maistuikin Cara Mian lämpöisessä keulapunkassa.