Sain yhdeksi päiväksi hyvää tuulta mennä kohti etelää, joten päätimme lähteä äijäporukalla Suapeen. Suape on pieni kylä Rio Massangana-joen suistoalueella. Lähdimme aamuvarhaisella kohti kylää. Ankkuripaikallemme menevällä väylällä on vettä vain 40 senttiä, niin sisään on mentävä nousuveden aikaan. Olimme juuri ennen ylintä vettä paikalla. Se oli paras hetki koska jos vene jäisi pohjaan kiinni, vielä 10 senttiä nouseva vesi irrottaa veneen niin ettei tarvitse koko päiväksi jäädä kyljelleen lillumaan. Alimmillaan oli kaikuluotaimen mukaan 10 senttiä vettä kölin alla, mutta pääsimme turvallisesti riutan sisäpuolelle syvään veteen ankkuroitumaan.
Isäntämme Dios asui kylässä joten ensimmäisenä iltana meidät kutsuttiin hänen luokseen illalliselle.
Tullessamme illalla veneelle oli laskuvesi melkein alhaimmillaan, kölin alla oli kaikuluotaimen mukaan ainoastaan 20 senttiä vettä, vaikka aikaisemmin oli 5 metriä syvää. Muiden mentyä nukkumaan jäin ankkurivahdiksi alimman veden ajaksi, koska halusin varmistaa että kaikki menee hyvin. Vesi laskikin vielä 30 senttiä ja Cara Mia jäi tiukasti pohjahiekkaan kiinni, irroten itsestään puolen tunnin kuluttua.
Seuraavan päivän aloitimme safarin kumiveneellä jokea ylöspäin ajaen. Joki oli tiheän sademetsän keskellä ja siellä täällä oli kalastajien asumuksia. Muutama kalastajakin tuli veneillään vastaan. Yritimme kovasti etsiä alligaattoreita ja muita jokien eläimiä, muttemme nähneet kuin kaloja. Maisemat olivat niin huikaisevia että päätimme jäädä ylimääräiseksi päiväksi tutustumaan alueeseen tarkemmin.
Ajoimme iltapäivällä takaisin kylään ja isäntämme opastamina lähdimme patikkaretkelle. Reissu oli todella raskas paahtavassa helteessä. Kävimme vanhan majakan raunioilla, vanhassa varuskunnassa ja saimme vuoren rinteen puron putouksessa virkistävän suihkun.
Kylällä, illallisen jälkeen, menimme aikaisin nukkumaan koska aamun ylävesi oli kuudelta aamulla. Meillä oli siis lähtö juuri ennen auringonnousua viideltä.
Lähtö tapahtuikin suunnitellusti ja ajelimme ulos väylää pitkin jonka olimme edellisenä päivänä kumiveneellä tutkineet. Minkäänlaisia merimerkkejä ei ollut, vaan navigointi perustui muistikuviimme. Kerran köli töksähtikin pohjaan irroten saman tien. Tunnin kuluttua olimme taas turvallisesti merellä ja nostimme purjeet ajaen myötätuulessa takaisin Recifeen.
Oli upea reissu.
