Päästyämme merelle auringon laskiessa tuuli tyyntyi täysin. Olimme koko yön ja seuraavan päivän lähes paikoillamme, purjeiden lyöden puolelta toiselle valtameren maininkien keinuttaessa venettä hiljaa. Olimme jo varautuneet toisenkin yön viettoon merellä, kun tuuli illalla virisi, kuljettaen meidät lähes keskiyöllä turvallisen tuntuiseen ankkuripaikkaan saarten välillä.

Aamulla heräsimme huomaamaan olevamme taas täysin erilaisessa ympäristössä. Muita purjeveneitä emme nähneet. Saari oli harvaan asuttu, rannalla kulkevalla tiellä meni autoja, ehkä tunnin välein. Paljon autioita valkoisia hiekkarantoja, väliin joku pikku kylä ja taas toinen toistaan kauniimpia paikkoja. Tännekin oli turismi pikkuhiljaa juurtumassa, näimme pari hotelliakin.

Kylän lapset olivat huomanneet tulomme ja vartioivat päivisin kumivenettämme ja kuullessaan auton pysähtyvän riensivät meitä vastaan auttaen kumiveneen veteen nostossa. Lahjaksi saimme lapsilta kookoksia ja hedelmiä.

Saarella ei ollut julkista liikennettä, mutta kyydin sai aina kysymällä tai liftaamalla. Kauppareissun jälkeen olisimme halunneet mennä kahdeksan kilometrin matkan veneellemme taksilla, joka lupasi heittää meidät 80,-USD hintaan veneelle, kieltäydyin ja rannan parkkipaikalta Nicke bongasi vanhan miehen, joka avolavallaan ajoi meidät ostostemme kanssa rantaan.

Olisin viihtynyt saarella pidemmänkin ajan, mutta elämä on elettävä, eikä paikoilleen pysähtyminen kuulu nyt siihen. Seuraavaksi kohti Bora Boraa.