Matkaanlähtö ei onnistunut kuten Samoalla

Matkapurjehduksen arki alkoi heti. Merelle lähtöä valmistellessamme huomasimme, ettei veneen lähettävä AIS toiminutkaan. Laitteen tarkoituksenahan on antaa sijaintitietomme lähellä oleville laivoille näkyvyyden ollessa heikko, esimerkiksi sumun, sateen tai hiekkamyrskyn takia. Punaisella merellä on todella vilkas laivaliikenne ja hiekkamyrskyt mahdollisia, joten päätimme lähteä vasta laitteen korjattuamme. Kaksi päivää yritimme saada itse hommaa tehtyä, koska oli viikonloppu, mutta sunnuntaina totesimme, että ammattimiestä tarvitaan. Hankaluutena on, että meillä on jo passeissa leimat, että olemme poistuneet maasta.

Satamassa oli myös muita veneitä, kuten Välimereltä tuttuni Titania. Veneessä oli kuusi veden päällä olevaa kerrosta ja pituuttakin 73 metriä. Veneen voi vuokrata, eikä viikkohinta ole kuin vaivaiset 600 000,-. Hinta saattaa ensin tuntua kalliilta, mutta veneeseen mahtuu 12 henkeä ja hinnan jaon jälkeen on maksu 50 000,-/ henki ja se sisältää juomat. Myös Suomessa valmistettuja veneitä löysin 4kpl.

Titania 600 000,-/ viikko

Swan 83

100 jalkaisia veneitä rivissä, kuin köyhän talon porsaat.

Targa 42

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s