Espiritu Santo, ystävällisten ihmisten saari

Purjehduksen aikana tuli valtava ongelma taka-alavantin hajotessa. Kolmestakymmenestäkahdesta säikeestä oli jäljellä enää kaksi, nekin venyneinä. Jouduimme tekemään hätäkorjauksen vaihtamalla vantin vara-ankkuriketjuun. Korjaus ei ollut kaunis, mutta toimiva. Piti maston suorassa ja tuettuna yhtä hyvin kuin alkuperäinen vaijerikin. Perille pääsimme kuitenkin turvallisesti.

Aamulla noustessamme kumiveneellä rantaan satuimme hienon resortin rantaan. Heti rannalla oli kyltti veneilijöille, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi ja pyydettiin ilmoittautumaan respaan. Respan ystävällinen virkailija kertoi, että resortin uima-allas, baari, ravintola ja suihkut ovat meidän vapaasti käytettävissämme. Vesitankkauksen voimme tehdä kanistereihimme heidän vesipisteistään ja kaikki tämä ilmaiseksi. Henkilökunta auttoi meitä kaikissa pikkuasioissakin ystävällisesti.

Saaren pääkaupunki Luganville sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Taksimatka maksoi alle euron. Kaupunki – tai kylä – oli vähän Inkoota isompi. Ihmiset olivat todella uteliaita, olimmehan selvästi ainoita Eurooppalaisia turisteja. Koulutytöt pyysivät lupaa ottaa meistä valokuvia ja tuntemattomat ihmiset tulivat juttelemaan.

Tullessamme taksilla kaupunkiin sattui hauska tilanne. Vanuatun jalkapallojoukkue oli juuri voittanut Uuden Seelannin murskaluvuin 5-1. Saarelle tulee yleensä yksi kansainvälinen lento Australiasta viikossa, mutta jalkapallojoukkue oli juuri laskeutunut omalla koneella kentälle. Jouduimme taksilla samaan kulkueeseen joukkueen, saaren presidentin ja muun juhlaväen kanssa. Autoja oli noin viisi kappaletta ja koko kaupunki oli pysähtyneenä tien varteen vilkuttamaan. Juhlat olivat pienessä kylässä uskomattoman suuret, kuin Suomen 1995 jääkiekkojuhlat.

Saaren väki oli työteliästä kansaa. Miehet lastasivat satamassa koprasäkkejä laivoihin. Maa pöllysi hiekkapölyä ja kopran imelä haju haisi varastoissa. Hinnat olivat Polynesiaan verrattuina puolet edellisistä. Kauppojen tarjonta oli nihkeätä. Yhdestä sai munia ja toisesta pakastelihaa. Kasvikunnan tuotteet ostettiin markkinoilta ja lounas syötiin paikallisissa lounaskojuissa.

Olimme suunnitelleet pysähtyvämme saarelle vain kahdeksi päiväksi, mutta maahantulo-  ja maastalähtömuodollisuudet veivät kolme päivää, eli yksi maissaolopäivä tuli pakolla lisää. Passintarkastajan leimasin oli unohtunut lentokentälle, eikä passejakaan voinut sinä päivänä tarkastaa, ennen kuin joku hakisi leimasimen konttorille.

Levänneinä pääsimme sitten jatkamaan matkaa kohti Indonesian Timoria. Matka tulisi olemaan pitkä, melkein 3000 meripeninkulmaa eli heikoissa tuulissa noin neljä viikkoa.

img_0003
Paikalliset tytöt halusivat yhteiskuvaan
img_0004
Hengähdystauko
img_0005
Rikin hätäkorjaus
img_0006
Kookosviljelmiä Vanuatulla, josta kopraa riittää vientiin
img_0009
Resortin uima-allas
img_0010
Allas ja baari
img_0011
Baarin tiloja
img_0012
Resortin pihaa
img_0013
Purjehtijoita opastava kyltti

img_0014

img_0015
Presidentin kulkueessa

img_0016

img_0017
Luganvillen rantapuisto
img_0018
Kettingillä hätäkorjattu vantti
img_0019
Hajonnut vaijeri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s