Tahitilaiset ovat onnellisia, ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He kutsuvat mielellään vieraita kotiinsa, ehdottavat kaikkea yhteisiä illanviettoja, lomia, kiertoajeluita ja muuta yhteistä aikaa, mutta asiat kuten työ, aikataulut ja muut sovitut ovat heille mahdoton yhtälö. Jos sovit illalla tapaamisen seuraavaksi aamuksi, niin voit olla varma, ettei tahitilainen tule paikalle. Saaren elinkeinoelämää hallitsevat kiinalaiset, kalastusteollisuutta japanilaiset ja turismia kansainväliset ketjut.

Ruoka tänne tuodaan ulkomailta. Liha Uudesta Seelannista, juusto Ranskasta, maito Hollannista, näkkileipä Ruotsista, kalat Chilestä, hedelmät, vihannekset ja kana Yhdysvalloista. Näin saarilla ainoastaan muutaman pienen viljelyspalstan, mitään teollisuutta en nähnyt. Saarilla on kuitenkin oma olutmerkki ja lihasäilykemerkki, kuitenkaan en nähnyt ainuttakaan lihakarjaa, en edes kanaloita. Olutpanimotakaan en nähnyt. Kaupassa oli myytävänä vain vähän paikallisia tuotteita. Kotimainen tomaatti oli viisi kertaa kalliimpaa kuin Suomessa. Saari on kuitenkin maaperältään todella hedelmällistä ja vuorille satava vesi mahdollistaisi viljelyn helposti, mutta täkäläinen ei pysty pitkäjännitteiseen työhön.

Tietä ei kannata kysyä, koska tahitilainen haluaa aina auttaa ja neuvoa, vaikkei ymmärrä edes kysymystä. Etsimme Yanmar-jälleenmyyjää, Temana Importia, viikon löytämättä oikeata paikkaa. Kävelimme kolmisenkymmentä kilometriä etsiessämme liikettä, josta saisimme ostaa uuden starttimoottorin. Saimme monia puhelinnumeroita kysyttyämme neuvoa, joista ainuttakaan ei toiminut. Syynä toimimattomuuteen oli, että numeron eteen oli laitettava joku etunumero jonka kaikki kuulemma tietävät.

Naisilla oli kaunis tapa koristautua kukkaseppeleisiin ja kukkasin eri puolilla hiuksia. Miehet kantoivat usein kaulallaan isoa kukkaseppelettä nimeltään lei. Paikallisille käsite ”tartu hetkeen” on todella osuva käsite. Kaikki elivät vain tätä hetkeä, vailla huolta huomisesta, onnellisina ja iloisina. Tanssivat, laulavat ja juhlivat paljon.