Ensin oli käytävä lentokentällä passintarkastuksessa. Minulla kaikki oli ok, mutta kolumbialaisella Johannilla, jolle olimme tietysti etukäteen hankkineet viisumin, ilmoitettiin: ”viisumia et olisi edes tarvinnut, mutta paluulentolippu tai 1500,- euron takuumaksu maksettava, muuten on lähdettävä heti takaisin”. Minä olin sairastamiseni takia vielä huonossa kunnossa, mutta pyysin päivän lisäaikaa, johon he suostuivat. Menimme samantien bussilla keskustan nettikahvilaan, jossa varasimme netistä lentolipun Bogotaan… sitähän ei tarvitse maksaa, kun se on pelkkä varaus. Varauksen teimme vielä espanjaksi, ettei passintarkastaja lukisi sitä liian tarkkaan.

Seuraavana aamuna ensin tulliin, jossa tullimies ihmetteli suurta viinimäärää. Kerroin olleeni koko kahdeksan viikon ajan vuodepotilaana, joten matkalle varatut viinit jäivät juomatta. Sen jälkeen passintarkastukseen, jonne mennessä jännitys oli kova: meneekö varaus läpi lentolippuna? Menihän se. Oli noin puolipäivä ja sairastamisen takia oli taas voimat pois…sänkyyn makaamaan, siis.

Seuraavana aamuna oli edelleen niin huono olo, että soitin tutulle tahitilaislääkärille ja kysyin mitä voisin asialle tehdä. Hän kertoi olevansa Moorean saarella, eikä henkilökohtaisesti pysty auttamaan, mutta antoi työpaikkansa osoitteen ja lupasi, että hänen kolleegansa pitävät minusta hyvää huolta. Ja niin pitivätkin. Tutkimukset kestivät kaksi päivää ja lähtiessä sain lääkekuurin, joka sisälsi neljää eri lääkettä, joista kolme oli antibiootteja yhteensä kymmenen tablettia päivässä, lisäksi neljä pussillista jauhetta joka oli nautittava veden kanssa. Ihmeparantuminen oli tosi. Kahdessa päivässä muutuin vuodepotilaasta energiapakkaukseksi, joka heräsi aamulla auringon noustessa ja teki korjaustöitä veneeseen koko päivän.