Cap Horn

Tutustuin kolmeen muuhun venekuntaan: ranskalaiseen Hubaan, ranskalaiseen Donazitaan ja aiemmin tutustumaani sveitsiläiseen Robustaan. Päätimme lähteä samaa matkaa kiertämään tavoitettamme, jotta olisi turvallisempaa.

Suunnitelma näytti helpolta sääennusteitten mukaan. Ensin navakassa pohjoisenpuoleisessa tuulessa alas luodon ympäri, sitten tuulen käännyttyä, etelänpuoleisilla tuulilla takaisin, mutta taas kävi toisin. Mennessä ei tuulta ollut paljoakaan, sen sijaan sumua ja sadetta. Itse Cap Hornin saari ei alkuun meinannut edes näkyä sumun läpi. Saaren pohjoisrannalle on mahdollista hyvällä kelillä ankkuroitua, nyt ei ollut sellainen, vaan lähetin miehistön kumiveneellä saarelle ja itse jäin vahtimaan venettä.

Kello oli noin 12 päivällä. Vihdoin tuli miehistö paikalle ja otimme suunnan kohti Pt Toroa, jonne arvioin pääseväni noin puolenyön aikaan. Nopeasti tuuli alkoi yltymään, reivasimme jatkuvasti purjeita pienemmiksi ja pienemmiksi. Lopulta oli enää keulapurjetta noin 2 neliömetriä auki. Tuuli kääntyi niin vastaiseksi, ettei satamaan voisi purjeilla päästä, koska aallokko ja vastavirta oli veneen vastatuuleen etenemistä voimakkaampaa. Tuuli muutti välillä suuntaansa jatkuvasti, pienet trombit iskivät veneeseen ja saivat koko veneen värisemään. Ulkona ei voinut olla, koska aallokko olisi kastellut hetkessä, vaikka meillä olikin hyvät varusteet. Minulla oli kaksi kelluntapukua päällekkäin. Jatkoimme matkaa kuitenkin maalia kohti ja keskiyöllä olimme paikassa, josta olisi enää kaksi meripeninkulmaa satamaan, suoraan vastatuuleen. Käynnistin koneen, otin loputkin purjeet alas ja siirryin itse ohjaamaan, koska autopilotti ei pysy siinä aallokossa ja tuulessa lainkaan mukana. Olin hetken kuluttua läpimärkä.Ilma oli 4-asteista ja merivesi 10. Miehistö pysyi sisällä, yritti VHF-radiopuhelimella tavoittaa Pt Toron satamakapteenia, ei vastausta. Samaan aikaan sain miehistöltä myös GPS suuntia, sillä ulkona näkyvyys oli noin sata metriä. Ohjaus ei totellut lainkaan, sain vääntää rattia tosissani puolelta toiselle, nopeus näytti alle solmun nopeutta, vaikka koneessa oli täydet kierrokset. Vihdoin VHF-radiopuhelimesta kuului jotain, läheisestä sotalaivasta soitettiin ja kysyttiin tarvitsemmeko apua. Vastasin kieltävästi. Neljän tunnin kuluttua alkoivat sataman valot viimein näkyä… väärästä suunnasta. Samaan aikaan kaikuluotain ilmoitti veden mataloituvan. Päättelin, että sataman valot eivät olekaan satama, vaan sotalaiva, siis sinne, koska siellä täytyy olla syvää. En oikein nähnyt kunnolla, koska suolavesi kirveli silmissä. Käskin miehistön ulos tähystämään ja valmistautumaan rantautumiseen. Sinne on matkaa, kuului vastaus, ei kun NYT ulos. Yhtäkkiä laituri olikin siinä edessä. Ajoin veneen laituriin, olin niin kylmissäni ja väsyksissä, etten pystynyt edes solmuja tekemään. Miehistö hoiti kaiken kiinnittymisen minun ohjeitteni mukaan. Kello oli neljä, eli kaksi meripeninkulmaa vei neljä tuntia. Aamulla päätin selvittää mitä yöllä oli tapahtunut?

Ensiksi, VHF-antenniin oli tullut vikaa. Kaikki olivat kuulleet meidät, mutta me emme muita kuin muutaman sadan metrin päässä seilanneen sotalaivan.

Toiseksi, karttaplotteri näytti omiaan, väitti meidän olevan korkealla vuorella, kun todellisuudessa olimme laiturissa, siksi luulin laiturin valoja sotalaivaksi. Molemmat viat olisi korjattava välittömästi.

Päivällä tuli sotalaivakin saapui satamaan täydentämään satamassa olevan valvontakeskuksen ja polisiaseman varastoja. Välittömästi tuli sotalaivan upseeri Nicolas juttelemaan kanssani. Hän oli selvästi liikuttunut kertoessaan, kuinka helpottunut on nähdessään Cara Mian laiturissa. Heidän tuulimittarinsa mukaan oli tuulta ollut 30 metriä sekunnissa. Hän myös kertoi, ettei täällä voi GPS-tietoihin luottaa, koska kartat ovat väärin piirrettyjä… Ahaa, tuossa on nyt syy miksi plotteri on näyttänyt niin ihmeellisiä tietoja välillä. Tämä tarkoittanee, ettei enää öisin voi rannikon läheisyydessä purjehtia.

Laituri täyttyi sotilaista, poliiseista, muista viranomaisista ja meistä neljästä venekunnasta, jotka väsyneinä yritimme juhlia kuohuviinin kanssa.

291
Sääennuste näytti helpolta pohjoistuulella etelään ja tuulen käännyttyä etelätuulella pohjoiseen.
292
Cap Hornilla
293
Siellä näkyy Cap Hornin saari sumun läpi.
294
Päivällä sotalaiva kiinnittyi laiturin päähän.
295
Oli vaikea navigoida, kun plotteri väitti meidän olevan mäellä.
297
Toron poliisiautossa
298
Sotilaita kaikenlaisia Torossa.
296
Laiturilla sitten väsyneinä skoolattiin.

Loppuarvio Cap Hornista. Nyt täyttyi monikymmenvuotinen suuri unelmani. Tunnelma veneessä oli hyvin herkkä, kun kävi selväksi, että tavoite on saavutettu. Nyt on aika aloittaa kotimatka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s