Ilha Grandella on todella hyviä patikointimahdollisuuksia, joten minäkin päätin kuntoilla. Valitsin kahdeksan kilometrin rengasmatkan, ettei tarvitse palailla takaisin samaa tietä. Polku vei ensin rantaa pitkin pieneen kylään, josta polku kääntyi sisämaahan, vuorille. Parin tunnin patikoinnin jälkeen näin paljon viidakon eläimiä, kuten apinan näköisiä kiipeilijöitä. Yritin samalla tähyillä josko viidakon siimeksessä näkyisi alkuasukasheimoja, jotka eivät valkoista miestä ole ennen nähneet, mutta hyvin osasivat piiloutua katseiltani. Matka tuntui pidemmältä, kuin olin arvioinut ja kellosta katsoen totesin muutaman tunnin kuluttua olevan pimeää, joten päätin palata takaisin. Viitisenkymmentä metriä käveltyäni oli polun reunalla parimetrinen käärme, väriltään pikimusta ja paljon keltaisia pilkkuja. Käärmeen ohi en suostunut kävelemään vaan ripeästi jatkoinkin matkaa alkuperäiseen suuntaan. Tunnin kuluttua tuli vastaan pikku kylä, jossa oli viisi kapakkaa ja kirkko. Istahdin sinne baariin, tilasin syötävää ja juotavaa, sekä kerroin ihmisille ongelmastani paluun suhteen. Nopeasti löytyikin kaveri, joka nopealla moottoriveneellä heitti minut Cara Mian luokse. Veneellä pahimmasta järkytyksestä selvittyäni päätin, etten ikinä enää lähde noin kauaksi sisämaahan.