Riossa tuli vietettyä tasan kuukausi, joten matkan oli jatkuttava, vaikka olinkin ihastunut kaupunkiin. Tavoite oli päästä yhdessä päivässä 60 meripeninkulman matka Ilha Granden saarelle. Herätys aamulla kello neljä, aamukahvit ja koneella ulos kello viisi. Oli vielä pilkkopimeää, vähän utuistakin, täysin tyyntä, valaistut Cristo-patsas ja Sokeritoppavuori näyttivät salaperäisen kauniilta, melkein aavemaisilta lähtiessäni. Pian alkoi aurinko nousemaan ja tuuli virisi suoraan takaa, joten suurin mahdollinen keulapurje eteen myötätuulessa kohti maalia. Melko pian selvisi, ettei näin hiljaisella tuulella pääse valoisaan aikaan perille, eli ankkuroitumaan joutuu pilkkopimeässä – homma jota vihaan. Peli oli kuitenkin pelattava niillä korteilla mitä oli ja saapuminen Ilha Grandelle tapahtuikin seitsemältä illalla. Ankkuri pohjaan ja nukkumaan.

Aamulla herätessäni ihailin saaren kaunista luontoa ja rauhallisuutta. Rannassa oli pieni kylä, jonka ympärillä lyhyitä hiekkarantoja. Ihmisiä ei paljoakaan, joka Rion vilinän jälkeen tuntui mukavalta. Saari oli muutamaa kylää ja muutamia taloja lukuunottamatta harvaan asuttu, ehkä jopa autio olisi parempi ilmaus. Sää oli suomalaisittain mukava, päivisin 25 ja öisin 20 plussaa. Sadekuuroja toisinaan, joten päätin heti jäädä tänne useammaksi päiväksi.