Nyt on nähtävyydet nähty, niin on aika rauhoittua. Naapuriveneen ruotsalaiset antoivat vinkin pienestä rauhallisesta saaresta Rion lahden keskellä. Sinne siis seuraavaksi.

Saari osoittautui uskomattoman hienoksi paikaksi, ehkä yksi parhaita koko matkani aikana. Ankkuripaikka kylän rannassa oli rauhallinen, ei kaupungin meluja eikä laivojen aaltoja. Saari oli erikoinen, täynnä taloja, arvioisin pari tuhatta asukasta. Autoja saarella ei ollut kuin poliisi ja ambulanssi. Kaikki kuljetukset tapahtuivat hevoskärryillä tai polkupyörillä. Kylä oli päivisin hiljainen, mutta iltapäivisin yhteysaluksen tullessa rantaan tori heräsi elämään. Tuli kauppiaita myymään syötävää ja juotavaa. Kova puheensorina ja nauru oli merkillepantavaa muuten niin hiljaisessa paikassa. Hevosvossikoita tuli torin laidalle jonoon kuljetuksien toivossa, kuin Suomessa taksit jonoissaan. Paikallisilla nuorilla miehillä oli kolmipyöräisiä poljettavia riksoja, joihin he ottivat kaksi matkustajaa kerralla.

Saari oli niin mukava, että päätin jäädä sinne pidemmäksi ajaksi. Patikoin saarella päivittäin, tutustuen pikku satamiin joita oli paljon pienellä pari kilometriä pitkällä kapealla saarella. Kalastajia oli satamien ulkopuolella pikku veneillään jatkuvasti liikkeellä. Ravintoloiden – tai peremminkin pikku kuppiloiden – hintataso oli puolet Rion hinnoista, tosin tarjontakin oli niukempaa. Ihmiset olivat todella ystävällisiä. Veneestä loppui vesi, niin hevosmies vossikallaan lähti sitä minulle hakemaan ja puolen tunnin kuluttua kaikki kanisterini olivat täynnä. Oli kuin olisin palannut ajassa kolmekymmentäluvulle.

Nautin olostani paljon ja olinkin saarella kokonaisen viikon. Pois oli lähdettävä, koska oleskelulupani Brasiliassa oli päättymässä ja Uruguaihin siirtymistä oli valmisteltava Rion hälinässä.