Kohti Kingstownia -Sampon jiippi osa 2

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantaina irtauduimme laiturista ja kävimme tervehtimässä toista suomalaista Swan-miehistöä, jotka valmistelivat lähtöä Pohjoisten Antillien suuntaan. Purjehdimme St. Lucian saaren eteläpäähän Piton-vuorten juurelle. Yön keikuimme poijussa.

Seuraavana päivänä Petri ja Jyrki kokeilivat snorklausta. Miehistö tuntui hioutuneen hyvin yhteen ja hommat veneellä purjehduksen aikana, lähdössä ja rantautumisessa sujuivat hyvin. Tiivis asuminen ei tuottanut kenellekään ahdistumista ja huumoria riitti. Eeki ja Petri punkkasivat kokassa, Jyrki ja Seppo salongissa ja Sampo sai punkata kapteenin kanssa perähytissä. Kuorsaus oli suloista, -kuka sitä sitten saattoikaan kuunnella. Vielä olisi salongin yläpunkalle mahtunut joku, ellei se olisi ollut täynnä muonaa ja laukkuja.

Nukuimme luukut auki joka yö, jopa silloin kun testattiin Suomesta tuotua jäähdytyslaitetta.
Maken suvereeni kokin taito helpotti oleellisesti muiden apukokkien tehtävää.
Tiistaiaamuna jätimme St. Lucian taaksemme ja jatkoimme purjehdusta itätuulella etelään kohti Kingstownia St. Vincentin saarelle. Kiinnityimme poijuun Villa Beachille Young Islandin edustalla:
Kävimme rannalla syömässä ja pelaamassa biljardia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin henkisesti valmistautunut hifistelemään toinen toistaan paremmilla rommeilla, mutta se ei näyttänyt olevan nykytrendi ainakaan Cara Mialla. Rommia juotiin hanapakkauksesta ja kolaa päälle. Lentokentällä oli kuitenkin siistit valikoimat, mutta ne jäivät tällä kertaa hyllyille. Rommi on kuitenkin merimiesten juoma – ainakin Karibianmerellä.
Karibianmeri on täynnä uima-allasvettä. Se on kirkasta, sinertävää ja lämmitettyä. Näimme vähän lentokaloja. Delfiineja tai valaita ei satuttu tällä kertaa bongaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s