Karibianmeri on iso meri. Kyllähän me sen etukäteen tiesimme, mutta sittenkin se yllätti meidät Suomenlahdella huviveneilyyn tottuneet. Tuulet ovat jatkuvasti idästä ja tuulee kovaa. Viime kesänä me opettelevat naiset olimme määränneet tuulellemme nopeusrajoituksen. Yli 8 m/s tuuleen emme keskenämme lähteneet. Karibianmeren tuulet ovat jatkuvasti huomattavasti voimakkaampia: keskimäärin yli 12 m/s ja kovimmillaan jopa 18 m/s. Taitavan kipparin ja koviin tuuliin rakennetun Swanin kanssa saimme nyt kovien tuulten harjoitusta kerrakseen. Aallot ovat mahtavia. Kanaaleissa eli isojen saarten väleissä kovalla tuulella aallon pohjalta ei näy horisonttia. Aallon korkeus on kipparin arvion mukaan 4 – 6 metriä. Keulakansi on veden peitossa. Perään syöksähtää silloin tällöin vettä ehkä puolen kuution pärske kerrallaan. Se kastelee läpimäräksi, mutta helteellä se ei haittaa. Hyvin suolattuina vaatteet eivät kuitenkaan kuivu kunnolla vaan tärkkääntyvät koppuroiksi. Ihan mahtavaa menoa, nopeus vastatuuleen kryssittäessäkin yli 7 solmua. Valitettavasti valokuvia ei voi ottaa tavallisella kameralla suolaveden pärskiessä ennalta arvaamattomasti.

Meritauti ei valitettavasti ollut mukavaa matkaseuraa. Jokainen meistä naisista koki sen. Pahoivointirannekkeet ja -lääkkeet, inkivääri, Kingstownin maustekeksikoppurat, rommi ja angostuura – kaikki konstit tuli kokeiltua. Matkaseurana lentokalat ja delfiinit kuitenkin ihastuttivat lääketokkuraistakin. Kulkemiseen vaikuttaa myös virta. Saarten välissä se saattaa olla jopa 3 solmua. Kävi niinkin, että tovin kuljettuamme totesimme kulkevamme taaksepäin. Ei muuta kuin kone käyntiin ja moottorivoiman avulla selätimme voimakkaan virran.

Navigointi on helppoa Suomenlahteen verrattuna. Iso saari, St. Lucia, veneen itäpuolella ja länsipuolella aava meri. Lähdettäessä seuraavaan saareen kanaalia ylittämään otetaan navigaatorilla suunta. Horisontissa ei näy mitään. Jossain vaiheessa edessä pilkottaa vuori eikä perässä enää näy edellisen saaren vuoria. Upeita aluksia, jos jonkinlaisia.

 Usein ne ovat isoja charter-aluksia, pimeässä juhlavalaistuksella. Pimeys tulee nopeasti, jo ennen kuutta. Usein rantauduimme auringon laskiessa tai tähtitaivaan ja kylänlahden valojen loisteessa.

Satamiin rantaudutaan poijuihin tai ankkurilla. Bequialla Admirality Baylla voi olla jopa sata alusta poijussa tai ankkurissa. Tavallista on että ankkuriköysi sotkeutuu poijun kiinnitysköyteen. Näin kävi Cara Miankin ankkurille. Tarvittiin sukeltaja selvittämään jumi, kun vettä oli 17 metriä syvää.

Satamissa on dinghy-laiturit jollille. Kaiken juomaveden ja ruuan roudaaminen jollalla oli aikaa vievää. Asioiminen ja oleskelu rannalla piti sopia miehistön kesken. Koto-Suomessahan pääsee helposti maihin hyppäämällä veneestä suoraan laiturille tai kalliolle. VHF-puhelimella on Karibialla käyttöä, toisin kuin Suomessa meillä huvipurjehtijoilla. Satamaan saatetaan ottaa yhteyttä VHF:llä. Myös veneeseen voi tilata palveluita VHF:llä , vaikkapa pesulan veneen hakemaan pyykit pestäväksi.Kuumuutta helpottavat nopeat sadekuurot. Marigot Bayn satamassa aurinkokatos suojaa rankkasateelta ja aurinko kuivaa pian sen, minkä tropiikin sade kastelee. Purjehdittaessa sateen mukana tulee myös kovaa tuulta ja näkyvyys heikkenee dramaattisesti.  Keulakannella on ihana loikoilla riippumatossa. Yöunet ulkona keskeytti aina sadekuuro, kova tuuli tai aallokosta johtuva vellova vesi.

Teksti Elina Leppänen kuvat Laura Lettenmeier